Seksuaalisuus ja lapsettomuus

Vulvodynia ja siihen usein liittyvä kipu seksin aikana vaikuttaa omaan seksuaalisuuteen ja voi kuormittaa parisuhdetta huomattavasti. Kivusta mahdollisesti johtuvista tunteista, kuten syyllisyydestä ja häpeästä on hyvä puhua kumppanin ja seksuaalineuvojan tai -terapeutin kanssa.

Vulvan kipu vaikeuttaa kostumista ja kiihottumista seksin aikana, mikä puolestaan voi lisätä kipua entisestään. Kipu vaikuttaa tietenkin myös seksuaaliseen halukkuuteen ja aiheuttaa haluttomuutta. Omaan anatomiaan ja seksuaalisuuteen tutustuminen on tärkeää, jotta nautinto tulee tutuksi, niin yksin kuin kumppanin/kumppaneiden kanssa. Seksin ei koskaan kuuluisi olla suorittamista, etenkään ketään toista varten.

Kiputilan helpottumisen jälkeenkin aikaisemmin koettu kipu voi heijastua negatiivisesti seksuaalisuuteen, sillä muistot kivuista tuovat usein kivun pelon takaisin. Tämän tunteen ja pelkoajatusten tunnistaminen on tärkeää, jotta kipua kokenut ihminen uskaltaa luottaa kivuttomampaan seksiin ja saada siitä nautintoa.

Kumppania ei kannata sulkea ulkopuolelle syyllisyyden tai häpeän vuoksi. Usein avoimuus tiivistää suhdetta. Välittämistä ja romanttis-seksuaalista läheisyyttä voi osoittaa myös monella muulla tavalla.

Yhdynnän tai muun seksin puuttuminen voi aiheuttaa surua ja voimakkaitakin pettymyksen tunteita. Kumppanin kanssa keskustelun lisäksi aihetta voi käsitellä seksuaaliterapeutin tai asiaan perehtyneen lantionpohjan fysioterapeutin avulla.

Mikäli yhdyntä ei kivun vuoksi ole mahdollista, vulvodyniaa sairastava voi joutua käsittelemään myös lapsettomuuden mahdollisuutta. Vaikka yhdyntä ei onnistuisikaan, vulvodynia ei tarkoita kuitenkaan lapsettomuustuomiota. Raskaus voidaan saada alkuun myös saattamalla sperma emättimeen ilman emätinyhdyntää. Usein vulvodyniapotilaat saattavat pärjätä mukavasti parisuhteessaan toteuttaen muunlaista läheisyyttä kuin yhdyntää. Raskaustoive tekee kuitenkin emätinyhdyntäaiheen taas ajankohtaiseksi, mikä voi laukaista uudestaan kärsimystä ja kipuja. Raskausaikaan ja synnytykseen liittyvät kysymykset pyörivät usein myös vulvodyniapotilaiden mielessä. Keskustele rohkeasti gynekologisi kanssa näistä aiheista. Näin saat apua jo varhain.

Jos lasta ei toiveista huolimatta kuulu, vertaistukea ja tietoa tarjoaa Lapsettomien yhdistys Simpukka. Siirry Simpukan verkkosivuille.

vulvodynia seksuaalisuus lapsettomuus
Scroll to Top