Kokemustoimijat
Kokemustoimijat-sivulta löydät tiedot kokemustoimijoistamme. Kokemustoimijoita voi tilata pitämään kokemuspuheenvuoroja esimerkiksi eri alojen ammattilaisten ja opiskelijoiden koulutustilaisuuksiin.
Kokemustoimija on henkilö, jolla on oma tai läheisen kokemus haastavasta elämäntilanteesta, sairaudesta tai vammasta. Kokemustoimijan tehtävä on ymmärryksen ja tiedon lisääminen henkilöille, joilla ei ole samaa kokemusta: esimerkiksi eri alojen ammattilaisille ja opiskelijoille sekä suurelle yleisölle. Kokemustoimijat voivat pitää luentoja, lyhyitä puheenvuoroja tai alustuksia, joissa he tuovat esiin sairastavan näkökulmaa sairauden kanssa elämisestä, arjesta sekä palveluiden käyttämisestä. Kohderyhminä voivat olla esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ja opiskelijat. Arkikielessä kokemustoimijoista voi joskus kuulla käytettävän myös sanaa kokemusasiantuntija.
Korennon kokemustoimijat elävät itse endometrioosin, adenomyoosin, PCOS:n tai vulvodynian kanssa ja he ovat käyneet Kokemustoimintaverkoston peruskoulutuksen. Voit tilata kokemustoimijan pitämään puheenvuoron Tilaa Korennon kokemustoimija -lomakkeella (Google Forms) tai ottamalla yhteyttä kokemustoiminnasta vastaavaan työntekijään: yhteystiedot löydät täältä.
Lue lisää kokemustoiminnasta Kokemustoimintaverkoston verkkosivuilta.
Korennon kokemustoimijat
Elina Kynnysmaa
Endometrioosi, adenomyoosi
"Olen sairastanut endometrioosia 13-vuotiaasta saakka, mutta diagnoosin sain kuitenkin vasta kolmekymppisenä. Pitkittyneen hoitamattoman sairastamisen myötä kipuni on kroonistunut ja se määrittää vahvasti elämääni myös tällä hetkellä, vaikka hoidollisesti olenkin ihan hyvässä tilanteessa. Kroonisen sairauden kanssa elämiseen liittyy vahvasti hoitoväsymys ja sairastamisen aiheuttamat mielenterveyden haasteet, toisaalta myös sen vaikutukset parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen ovat arjessa läsnä. Puhun mielelläni gynekologisen potilaan kohtaamisesta ja siitä, miten työ- ja opiskeluelämää voi mukauttaa tukemaan toimintakykyä."
Aiheet ja teemat, joista puhun: krooninen kipu, vaikeahoitoinen kipu, hoitoväsymys, mielenterveys, gyn. kipupotilaan kohtaaminen, sairauden aiheuttama työ- ja toimintakyvyttömyys, työn mukauttaminen, sairauden vaikutukset parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen.
Kielitaito: suomi, englanti
Toimialueet: Helsinki, Itä-Uusimaa, Lappi, Länsi-Uusimaa, Pohjois-Pohjanmaa, Satakunta, Vantaa ja Kerava, Varsinais-Suomi
Voin pitää kokemuspuheenvuoron myös etäyhteydellä.
Helmi Badoi
Endometrioosi, PCOS, vulvodynia
"Olen 30-vuotias kauneusalan yrittäjä Seinäjoelta. Yrittäjänä olen tottunut pitkiin ja muuttuviin päiviin sekä nopeisiin muutoksiin. Sairastan useampaa eri gynekologista sairautta. Olen halunnut ryhtyä kokemustoimijaksi, jotta saan jakaa tietoa eteenpäin. Luonteeltani olen sosiaalinen, iloinen ja energinen persoona. Minulla on 5-vuotiaat kaksoset. Harrastan uintia, kuntosalia, sienestystä. B-ajokortti sekä auto löytyy. Toimialueena erityisesti Etelä-Pohjanmaa, mutta myös muu Suomi."
Aiheet ja teemat, joista puhun: lapsettomuus, lapsettomuushoidot, hoitoväsymys, gynekologisen kipupotilaan kohtaaminen, vulvodynian vaikutukset seksuaalisuuteen, endometrioosi, vulvodynia, pcos, ovulaatioinduktio, monikkoraskaus, monikkoperhe-elämä, yrittäjän sairastuminen, elämäntapamuutos, painonpudotus, suolistosairaus, proktiitti.
Kielitaito: suomi
Toimialueet: koko Suomi
Voin pitää kokemuspuheenvuoron myös etäyhteydellä.
Jaana
Vulvodynia
"Oireeni alkoivat 16-vuotiaana ja minulla diagnosoitiin vestibulodynia 6 vuotta myöhemmin. Puhun vulvodynian kanssa elämisestä seksielämässä, parisuhteessa, raskauden aikana, sekundäärisestä lapsettomuudesta sekä monenlaisista hoidoista."
Aiheet ja teemat, joista puhun: vulvodynian vaikutus hyvinvointiin, elämään, seksuaalisuuteen; gynekologisen potilaan kohtaaminen.
Kielitaito: suomi
Toimialueet: Keski-Uusimaa
Voin pitää kokemuspuheenvuoron myös etäyhteydellä.
Kaarina Ekman-Laine
Endometrioosi, adenomyoosi
"Olen sairastanut endometrioosia 20 vuotta. Harvinaisen laajalle levinneen sairauden vuoksi olen ollut osatyökykyinen jo pitkään. Tästä huolimatta elämä endometrioosin kanssa on hyvää."
Aiheet ja teemat, joista puhun: osatyökyvyttömyyseläke endometrioosin vuoksi, lapsettomuushoidot, radikaalileikkaus, sydänpussiin asti levinnyt endometrioosi, neuromodulaattori endometrioosin hoidossa.
Kielitaito: suomi
Toimialueet: Pirkanmaa, Satakunta
Voin pitää kokemuspuheenvuoron myös etäyhteydellä.
Riina Marin
Endometrioosi
"Olen taistellut endometrioosin kanssa 18-vuotiaasta saakka. Olen käynyt läpi kemialliset vaihdevuodet ja useita muita hormonaalisia hoitoja, sekä minulta on poistettu kohtu alle 25-vuotiaana. Minulle lähellä sydäntä on kroonisen sairauden vaikutus mielenterveyteen, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen sairaana ja kipupotilaan inhimillinen kohtaaminen terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa."
Aiheet ja teemat, joista puhun: krooninen kipu, sekundäärinen lapsettomuus, kohdunpoisto, hoitoväsymys, uupumus, gynekologisen kipupotilaan kohtaaminen, työn mukauttaminen, endometrioosin vaikutus seksuaalisuuteen, opiskelu kroonisen sairauden kanssa.
Kielitaito: suomi, englanti
Toimialueet: Helsinki, Itä-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Vantaa ja Kerava
Voin pitää kokemuspuheenvuoron myös etäyhteydellä.