Tiedote: Hoidon hinta kuormittaa gynekologisen sairauden tai oireyhtymän kanssa eläviä

Gynekologisen hoidon kustannukset ovat olleet esillä, koska hintojen nousu yksityisissä palveluissa on ollut selkeästi yleistä hintatason nousua suurempaa. Hintojen korkea taso näkyy gynekologisen sairauden tai oireyhtymän kanssa elävien arjessa, koska moni ei saa tarvitsemiaan palveluita julkisista terveyspalveluista.

Gynekologiset sairaudet ja oireyhtymät, kuten endometrioosi ja PCOS, ovat pitkäaikaissairauksia, jotka voivat vaikuttaa muun muassa hedelmällisyyteen, työkykyyn ja liitännäissairauksien kohonneseen riskiin. Oireina voi olla esimerkiksi kuukautiskierron häiriöitä ja kipuja. Sairaudet ja oireyhtymät ovat hyvin yleisiä ja voimakkaasti periytyviä.

Vaikka kyse on pitkäaikaissairauksista, yksityisten palvelujen kustannukset koskettavat suurta osaa gynekologisen sairauden kanssa elävistä. Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry:n 2024 tekemässä kyselyssä 28 % vastaajista kertoi, että heidän sairauttaan on hoidettu pääasiassa yksityisissä terveyspalveluissa. Moni pitää epäoikeudenmukaisena, ettei sairauteen saa apua kuin maksamalla kalliista palveluista: "Gynekologikäynnit onnistuisivat vain yksityisellä, mutta ne ovat liian kalliita. Julkiselle puolelle on liian vaikea päästä."

Sairastamisen kustannukset aiheuttavat monelle vaikeuksia. Korennon kyselyssä 35 % vastasi, että gynekologisen sairauden tai oireyhtymän hoidon, kuntoutuksen tai lääkityksen kustannukset ovat aiheuttaneet paljon taloudellisia haasteita.

Koska sairauksien diagnoosiviiveet ovat pitkiä ja moni kokee, ettei heidän oireitaan oteta tosissaan, kustannuksia saattaa kertyä erityisesti silloin, kun diagnoosi ja hoito ei ole vielä selkiytynyt: "Diagnosointivaiheessa kustannukset olivat kymmenkertaiset verrattuna tähän hetkeen, mikä oli opiskelijana haastavaa."

Jos palveluja ei ole saatavilla yhdenvertaisesti ja kohtuulliseen hintaan, osa tinkii hoidostaan. 33 % kertoi siirtäneensä terveydenhuollossa asiointia taloudellisen tilanteen vuoksi ja 21 % kertoi jättäneensä asioinnin kokonaan väliin: ”Siirrän lääkärikäyntiä, jos oireet eivät ole todella pahat, koska lääkärikäynnit ultrauksineen ovat todella kalliita.”

Muista välttämättömistä menoista tinkii 31 %: ”Työttömänä ollessa kustannukset kirpaisee ja joutuu leikkaamaan ruuasta”. Pahimmillaan tilanne voi johtaa velkaantumiseen: "Sairauden kustannusten vuoksi olen ajautunut ulosottoon, joten lääkärimaksuja maksan vielä useiden vuosien päästä."

Lähde ja lainaukset: Korento ry:n kysely hoitokokemuksista ja kustannuksista 2024 (n=391).

26.9.2025