Korennon hallituksen blogisarja ”Äänessä Korennon hallitus” julkaistaan kokonaisuudessaan kesäkuun aikana.
Ensimmäisenä tuli häpeä. Ei siksi, että itse sairaus olisi hävettänyt, vaan koska oma sairaus ei tuntunut sillä tavalla elämää mullistavalta, kuin millaiseksi sen monet muut sairastavat kokevat. Onko minulla oikeus sairastaa juuri siten, miten minä sairastan? Sairastanko väärin? Häpeästä ja syyllisyyden tunteesta pääsin eroon laittamalla oman aikani likoon muiden sairastavien etujen parantamiseksi. Koska heillä ei ole resursseja sairauden keskellä myös huolehtia edunvalvonnasta, minä teen sen. Oma sairastamiseni jäi taka-alalle. Ehkä juuri siksi sairauteni paheneminen oli niin järisyttävää.
Muutos tapahtui nopeasti. Ensin kuukautiset palasivat monien vuosien vuodottomuuden jälkeen. Niiden mukana alkoi kalvava kipu, joka tuli osaksi arkea. Raju elämänmuutos toi vihan jokapäiväiseen elämään. Kuukausien aikana viha muutti muotoaan katkeruudeksi, joka itsessään toi häpeänkin takaisin pöytään. Nyt minua hävetti, että sairastin näkyvästi. Vielä enemmän hävetti, miten katkera olin asiasta, joka vielä joskus vuosia aikaisemmin oli näyttänyt nuoren ja tietämättömän silmin “oikealta” sairastamiselta. Tässä vaiheessa jouduin tunnustamaan itselleni, että minulla oli vielä pitkä matka itseni kanssa. Matkan pituuden ajatteleminen tuntui raskaalta, sillä tiesin joutuvani kohtaamaan ajattelutapani ja kaikki rumat tunteeni raa’assa muodossaan.
Tällaiset ajatukset ja tunteet ovat kiinteästi osa sitä, millaista on olla tavalla tai toisella kipeä. Jos voisin valita, en olisi tällaisten tunteiden kanssa ollenkaan tekemisissä, mutta sellaiset valinnat eivät ole mahdollisia. Itselleni tärkeää on ollut todeta, että omassa ajattelussa on ongelmia, joita täytyy työstää. Ja työstetty on. Työstön yhteydessä olen antanut itselleni myös luvan olla ajoittain vihainen, mutta häpeän en enää salli jäädä kummittelemaan. Vihan olen kokenut ajoittain hyödylliseksi, sillä se antaa paloa jatkaa. Olen luonteeltani niin itsepäinen, että ihan vain vihan kiusaksi käytän sitä jaksamisen vetojuhtana.
Tunteita tutkiskellessani olen löytänyt myös armollisuutta itsessäni. Armollisuudesta kumpuaa paljon hyvää arkipäiviin. Siksi olen armollinen vihalle ja katkeruudelle. Olen armollinen myös nuoremmalle itselleni, joka jälkikäteen ajateltuna ei tiennyt paljoa mistään sellaisesta, millä oikeasti on väliä. Sairaus ei ole kisa, eikä sairastaa voi väärin. Oman jaksamisen kontolla ei myöskään tarvitse pyrkiä hyvittämään mitään kellekään. Yhteiskunnallisen työn tulee kummuta ennen kaikkea tahdosta turvata sekä oma että toisten oikeudet tässä maailmassa. Ja kai sillä vihallakin voi olla oma osuutensa pyrkimyksessä muuttaa maailmaa paremmaksi. Kunhan ei koskaan anna toivottomuuden asettua taloksi.
Elli, Korennon hallituksen puheenjohtaja