Aika on mennyt todella nopeasti, ja minun harjoitteluni Korennolla on nyt päättymässä. Olen kiitollinen, kuinka paljon olen saanut kokea sekä oppia näiden reilun kahden kuukauden aikana. Pitkä harjoittelujakso mahdollisti laajemman käsityksen työstä Korennolla, toki varmasti vielä olisi ollut paljon opittavaa. Harjoittelun alkuun pääsin hyppäämään Endometrioosiviikon suunnitteluun ja toteutukseen. Alussa vauhti oli kova, kun yritin päästä sisälle Korennon toimintaan, etäyhteyksin työyhteisöön ja samalla pyrin sisäistämään mitä tulevan teemaviikon toteutus vaatisi. En kuitenkaan missään kohtaa kokenut jääväni yksin, joten iso kiitos siitä, että minut otettiin hyvin vastaan ja perehdytettiin asianmukaisesti.
Olen harjoitteluni aikana päässyt mukaan myös toteuttamaan vapaaehtoisten koulutusviikonloppua ja vapaaehtoiskampanjaa, sekä päässyt osaksi moneen muuhun isoon ja pieneen projektiin. Vielä harjoittelun loppuun otettiin jo katsaus syksyyn ja lähdettiin miettimään syyskuussa järjestettävää PCOS-viikkoa.
Jokainen on sydämellä mukana
On ollut hienoa huomata, kuinka täydellä sydämellä kaikki toiminnassa mukana olevat haluavat edistää gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien kanssa elävien hyvinvointia ja asemaa – niin jäsenet, vapaaehtoiset kuin työntekijät. Korento ry:n tärkeä tehtävä on myös ajantasaisen tiedon välitys sairastuneelle, hänen läheisilleen sekä yhteiskunnalle. Somekanavien rooli viestinnässä on varmasti kasvanut poikkeusaikana entisestään. Harjoittelun aikana pääsinkin kattavasti oppimaan ajantasaisen tiedon välitystä somekanavien kautta sekä tuottamaan sisältöä uusilla menetelmillä ja työkaluilla.
Vapaaehtoisten merkitys on suuri tässä työssä, ilman heitä ei olisi näin kattavaa vertaistuen mahdollisuutta valtakunnallisesti. Myös henkilökohtaisella tasolla, PCOS:ää sairastavana, on ollut lohdullista huomata miten sitoutunut ja motivoitunut joukko erilaisia ihmisiä on mukana edistämässä gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien kanssa elävien hyvinvointia sekä vertaistuen mahdollisuutta. Vapaaehtoisten kanssa luodaan kokonaisuus, jolla pyritään takaamaan erilaisten tukien mahdollisuus. Paljon on asioita, jonka eteen on vielä tehtävä töitä, mutta välillä on hyvä muistutella, kuinka paljon on jo saavutettu.
Järjestötyöllä on ehdottomasti paikka myös minun sydämessäni, ja siinä todellakin korostuu minulle tärkeät asiat; vaikuttavuus ja yksilön sekä yhteisön auttaminen. Siitä on ollut hienoa päästä osaksi. Järjestötyö voisi ehdottomasti olla minun tulevaisuuteni työtä.
Kiitos kaikille antoisasta keväästä!
Kirjoittaja: Samja Mykkänen