Hae Korennon järjestöassistentiksi!

Avoin työpaikka: Järjestöassistentti (osa- tai kokoaikainen) 

Korento ry hakee järjestöassistenttia työskentelemään järjestön jäsenasioiden, viestinnän, vertaistuen ja vaikuttamisen parissa. Tehtävä on Paikka auki -avustusohjelmaan kuuluva työ ja siihen valittavan henkilön tulee olla osatyökykyinen. Työtehtäviä ja viikoittaista tuntimäärää voidaan räätälöidä valittavan henkilön osaamisen ja työkyvyn huomioiden.

Paikka auki on sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustusohjelma, jolla tuetaan nuorten ja osatyökykyisten palkkaamista. Järjestöassistentin tehtävään valittavan tulee olla osatyökykyinen eikä hän ole saanut aiemmin työskennellä Paikka auki -ohjelman avustuksella. Hakija voi olla minkä ikäinen tahansa. Osatyökykyisyys on yksilöllistä ja voi olla myös tilapäistä. Osatyökykyisiä voivat olla esimerkiksi vammaiset, pitkäaikaissairaat, vakavasta sairaudesta toipuvat tai elämänkriisin kokeneet. Osatyökykyisyyden todentamiseksi ei tarvita diagnoosia tai lääkärin tai TE-palveluiden lausuntoa. 

Korento ry on valtakunnallinen gynekologinen potilasjärjestö, joka edustaa jopa 600 00 endometrioosin, adenomyoosin, PCOS:n ja vulvodynian kanssa elävää. Toimintamme ydintä on vertaistuen mahdollistaminen, tiedon tarjoaminen ja vaikuttamistyö. Toimintamme on luotettavaa, vastuullista, monimuotoista ja avointa. Toimistomme sijaitsee Tampereella. Toimisto ei valitettavasti ole esteetön. 

Järjestöassistentin tehtäviin kuuluu muun muassa järjestön jäsenasioiden hoitamista, viestinnän tehtäviä sosiaalisen median, verkkosivujen ja jäsenlehden parissa, tapahtumien järjestämisessä sekä vaikuttamistyössä avustamista.. Tehtävänkuva tarkentuu valittavan henkilön osaamisen, toiveiden ja kiinnostuksen perusteella. Tehtävä voi olla joko osa- tai kokoaikainen. Työtä voi tehdä osittain etänä. Työhön voi sisältyä satunnaisia viikonloppu- ja iltatöitä sekä matkustamista. 

Toivomme hakijalta:

  • Kiinnostusta gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien kanssa elävien hyvinvoinnin sekä vastuullisen kuukautispuheen edistämiseen
  • Yhteistyökykyä ja kehittävää työasennetta
  • Hyvää kirjallista ilmaisua
  • Tietoteknisia perusvalmiuksia

Tarjoamme työntekijölle:

  • Toiminnanjohtajan mentoroinnin sekä koko työyhteisön tuen
  • Mahdollisuuden kehittyä toivomissaan työtehtävissä
  • Innostuneen ja dynaamisen työpaikan
  • Monipuoliset työsuhde-edut

Palkkaus on sosiaalialan järjestöjen TES:n mukainen. Tehtävään vaativuusluokka on 3-4. Hakuaika on 28.7.-13.8. Vapaamuotoiset hakemukset (max. 1 A4) ja ansioluettelot lähetetään sähköpostitse toiminnanjohtajalle osoitteeseen olga.haapa-aho@korento.fi otsikolla “Hakemus: Järjestöassistentti”. Haastattelut järjestetään etänä tai Korennon toimistolla viikolla 33. Tehtävä alkaa aikaisintaan 1.9 ja kestää 12 kk. 

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Olga Haapa-aho
olga.haapa-aho@korento.fi
050 372 4453

Ajankohtaisiinblogiin banner kuvia (9)
Kategoriat:
Scroll to Top