Susannan terveiset!

Vuoden ajan meitä endometrioosin ja adenomyoosin järjestökoordinaattorina ihastuttaneen Susanna Nikkasen sijaisuus alkaa olla loppusuoralla ja Susanna siirtyy ensi viikolla muualle töihin. Sara Vuorela palaa takaisin töihin 1.6.2020 ja väliaikana järjestökoordinaattorin tehtäviä hoitaa Korennolla juuri harjoittelujakson suorittanut Charlotta Piri. On ollut ilo ja kunnia saada työskennellä Susannan kanssa ja haikein mielin päästämme Susannan jatkamaan työuraansa uusissa tehtävissä. Paljon onnea ja tsemppiä Susannalle tuleviin työtehtäviin!

”Vertaistuen voima. Vertaisena toiselle oleminen näkyy rehellisyytenä ja avoimuutena, lempeytenä ja sanattomana ymmärryksenä. Tukija sekä tuettava voivat vastavuoroisesti kokea helpotuksen tunnetta, onnistumista tai merkityksellisyyden tunnetta. Välillä syntyy myös syvällisiä ystävyyssuhteita. Vertaistuen voimasta olen oppinut paljon viimeisen vuoden aikana ja sen kaikkia muotoja on edes vaikea kuvailla. Vertaisuus on kuitenkin se, mikä on luonut syvimpiä merkityksellisyyden tunteita omassa työssä. Nähdä toivoa ja uskoa parempaan sekä luottaa siihen, että elämä kantaa kaikesta koetusta huolimatta.

Kiitos teille vapaaehtoisille luottamuksestanne, arkenne jakamisesta ja omasta panostuksestanne. Olette mahtavia tyyppejä, mikä tekee tästä lähdöstä erityisen haikean. Iso kiitos omalle huipputiimille, jotka ovat kirkastaneet päämääriä, pitäneet yllä positiivisuutta ja luoneet turvallisen ja vastavuoroisen paikan hengittää. Ikävä tulee.

Aion jatkossakin pysyä järjestökentällä ja seuraan tarkkana myös Korennon matkaa. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.” <3 Susanna

Susanna_uusiintehtäviin
Kategoriat:
Scroll to Top