Kevät alkaa olla pitkällä ja lasken jo viikkoja kesälomaan. Tämä kevät on ollut todella raskas. Paljon töitä ja extratöitä, useita käyntejä terveydenhuollossa, uusia diagnooseja… Jotenkin sitä miettii, miten on selvinnyt kaikesta.
Hiljattain sain uuden diagnoosin; vaikea uniapnea. Unenlaatuni on siis huonoa eikä saa minua palautumaan. Tieto ei kyllä ollut mitenkään yllättävä. Itse asiassa varsin loogista. Olen pitkään miettinyt, miksi olen jatkuvasti niin väsynyt. Sinänsä hyvä, että väsymykseen on löytynyt syy ja sille voidaan mahdollisesti tehdä jotain. Olen saanut lähetteen keuhkopolille ja sieltä ainakin haen uniapnealaitteen, joka toivottavasti helpottaa untani ja vähentää hengityskatkoksiani yön aikana. Muusta en vielä tiedä.
Kipupolin pienryhmäni on kokoontunut viimeistä kertaa ja jatkossa pitäisi sitten osata itse hyödyntää saamiaan oppeja käytännössä. Olen ainakin oppinut kuuntelemaan paremmin kehoani ja omaa oloani. Huonon olon koittaessa pyrin pysähtymään ja kuulostelemaan, mistä huono olo tai pahenemisvaihe johtuu. Mihin sattuu, olenko liian väsynyt, olenko aivosumussa, miten voisin helpottaa tai keventää sen hetkistä oloa. Tätä on hankala toteuttaa hektisessä työssä, vielä kun työntekijöitä on irtisanoutunut ja meille muille on annettu heidänkin hommansa. Harjoittelen kuitenkin. Löysin myös kipupolilta uuden ystävän, vertaisen, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia kipuilusta. Se tuntuu lohdulliselta.
Ihmettelen tätä yhteiskuntaa, pitkäaikaissairastavia ei tosiaan ole mietitty. Toiveissani olisi palata lyhennettyyn työaikaan osasairauspäivärahalla, mutta tiedän että esihenkilöni ei suostu siihen tässä työtilanteessamme. Tämä ei kuitenkaan helpota minun tilannettani tai jaksamistani. Työyhteisön ilmapiirissä on myös ongelmia, jotka tuntuvat lisäkuormituksena kehossa. Olen huomannut, että olen herkkä aistimaan erilaisia muutoksia ympärilläni ja vihamielinen toimintaympäristö pahentaa kiputilannettani. Ahdistus tuntuu paineena ja kipuna rintakehässä. Yritän keventää oloani hidastamalla toimintaani ja pyrkimällä rentouttamaan kehoani.
Lisäksi olen saanut kutsun tutustumispäivään tulevaan Kiila-kuntoutus paikkaani. Sitä odotan innolla. Paikka on luonnon keskellä, Helsingin ulkopuolella. Aina tuntuu hyvältä, kun pääsee itse jollain tapaa vaikuttamaan omaan tilanteeseensa ja tapaamaan ammattilaisia, jotka voivat auttaa. Paikka vaikuttaa ihanalta ja siellä saan myös hyvää etäisyyttä arkeeni. Toivon sieltä löytyvän keinoja helpottaa työssä jaksamistani ja ylläpitää työkykyäni.
Nyt jo lasken viikkoja kesälomaani. Niitä on viisi. Kesälomalla saa onneksi levähtää ja unohtaa työkuviot. Suunnitelmissa on jo reissua, festareita ja muuta mukavaa. Mukavan tekemisen parissa kipukin yleensä unohtuu tai ainakin pienenee. Ihanaa kesän odotusta sinulla, tapaamme taas syksyllä!
Ansku