Annin tarina: Vastoinkäymisten jälkeen kahden lapsen äidiksi

Olen 29-vuotias kahden lapsen äiti. Se miten minusta tuli toisen lapseni äiti, ei ole ollut aivan yksinkertaista.

Olin 17-vuotias, kun kävin ensimmäisiä kertoja gynekologilla. Onnekseni äitini oli valveutunut asian suhteen, ja olen ymmärtänyt asian tärkeyden jo nuorena. Käynnillä lääkäri totesi, että munasarjani vaikuttavat monirakkulaisilta. Kiertoni oli ollut alusta saakka hyvin epäsäännöllinen ja pitkä sekä karvoitukseni oli todella tummaa ja runsasta. Lääkäri kertoi minulle, että tilanne sopii PCO:n oirekuvaan. Puhe oli vain PCO:sta, vaikka oireet sopivat jo silloin PCOS:ään. Lääkärin sanat painuivat mieleeni. PCO:n lisäksi lääkäri totesi minulle, ettei lasten saamista kannattaisi pitkittää. Olin syönyt e-pillereitä jo muutaman vuoden, eikä asia tietenkään ollut ajankohtainen noin nuorella iällä. 

Muutamia vuosia myöhemmin sain lisätä oirekuvaani masennuksen, ja se onkin kulkenut rinnallani lähes koko aikuisikäni. Ollessani 20-vuotias huomasin olevani raskaana. Raskaus oli suunnittelematon, mutta päätin kuitenkin pitää lapsen. Raskaus sujui ongelmitta, eikä PCOS ollut vaikuttanut raskautumiseen millään tavalla.

Pitkä kierto ja keskenmenot johtivat uupumukseen

Löysin nykyisen kumppanini tyttäreni ollessa noin kaksivuotias. PCOS oli kulkenut rinnallani kaikki nämä vuodet, mutta ongelmia se alkoi aiheuttaa oikeastaan vasta kun päätimme toivottaa toisen lapsen perheeseemme tervetulleeksi. Painoni oli noussut vuosien varrella hoikasta urheilijatytöstä ylipainoiseen perheenäitiin. Yritin pudottaa painoani, mutta se tuntui toivottamalta. Luonnolliset kiertoni olivat todella pitkiä, jopa yli 50 päivää. Tikuttelin ovulaatioita, mutta testit näyttivät mitä sattuu. Kävin gynekologilla ja kerroin taustastani ja PCO-diagnoosista, mutta vaikka lääkäri totesi samat oireet (liikakarvoitus, pitkittyneet kierrot, monirakkulaisuus, masennus), ei hän pitänyt niitä merkittävinä, ja ohjeisti syömään keltarauhashormonikuureja muutaman kuukauden päästä, jos kierrot eivät ole normalisoituneet. PCOS:sta hän ei maininnut sanallakaan. Lähdin toivottomana lääkärin luota, tuntui kuin minua ei otettaisi todesta.

Lopulta kuitenkin tulin raskaaksi tällaisesta pitkästä kierrosta, ja plussasin noin kp 50. Olin onneni kukkuloilla, ja varasimme ajan varhaisultraan. Ultrassa näkyi pienenpieni sykkeellinen alkio, joka tietenkin oli pienempi kuin kuukautisista laskettuna. Onni kuitenkin särkyi juuri ennen niskapoimu-ultraa, kun aloin vuotaa ruskeaa vuotoa. Hakeuduin päivystykseen, jossa vuotoa vähäteltiin ja ihmeteltiin miksi olin ylipäätään hakeutunut sinne. Lopulta kun lääkäri ultrasi, voitiin todeta, että raskaus oli keskeytynyt melkein heti ensimmäisen ultrakäyntimme jälkeen. Sain tyhjennyslääkkeet ja sairaslomaa.

Ensimmäisiin kuukautisiini meni muutama kuukausi aikaa keskenmenon jälkeen. Kierrot olivat entistä enemmän sekaisin, nyt ne lyhimmillään olivat enää 21 päiväisiä ja pisimmillään yli 50 päiväisiä. Kävin samaisella gynekologilla, jolla olin käynyt joitakin kuukausia aikaisemmin. Toisessa munasarjassani oli keltarauhaskysta. Sain samanlaista kohtelua kuin edellisellä kerralla, ja minulle jäi olo, että lääkärin mielestä olin tullut paikalle turhaan.

Plussasin seuraavan kerran marraskuussa, mutta tämäkin raskaus päättyi keskenmenoon. Väsyin ja uuvuin. Tuntui että olin kehoni toimimattomuuden kanssa yksin. Kuukautiseni tulivat miten sattui, mieleni oli keskenmenojen jäljiltä aivan rikki, painoni jatkoi nousuaan. Lopulta jäin ennen joulua pitkälle sairaslomalle, josta pystyin palamaan täysipäiväisesti työhöni vasta seuraavan vuoden huhtikuussa.

PCOS selitti oireet

Sain kuitenkin levättyä ja kerättyä ajatuksiani sen verran, että uskaltauduin lopulta lapsettomuuteen erikoistuneelle lääkärille seuraavan vuoden helmikuussa. Miehelleni en uskaltanut kertoa vasta kuin jälkikäteen, sillä pelkäsin hänen suhtautumistaan (turhaan). Lääkäri tutki minut ja totesi että oireeni sopivat hyvin PCOS:n oirekuvaan. Hän määräsi minut laboratoriokokeisiin, jotka seuraavan kierron aikana vahvistivat myös diagnoosin. Aikaisempien oireiden lisäksi tietooni tulivat myös ovulaatiohäiriöt. Selvisi myös, että aikaisemman lääkärin määräämät keltarauhaslääkkeet olivat minulle turhia ja että PCOS altistaa keskenmenoille. Käynnin päätteeksi kiitin lääkäriä, ja kerroin hänelle, että hän oli ensimmäinen joka minut otti tosissaan. Hän vastasi minulle, ettei näe mitään syytä miksi minua pitäisi kiusata tämän enempää. Lääkäri ei syyllistänyt minua ylipainostani, vaikka sanoikin että mikäli saisin sen laskusuuntaan, olisi sillä todennäköisesti positiivinen vaikutus PCOS:n aiheuttamiin ongelmiin.  Lähdin käynniltä letrozol-resepti kourassani. Vaikka lääkärikäyntini oli onnistunut ja PCOS:tä puhuttiin ääneen, niin jäin lopulta edelleen vaille PCOS-diagnoosia. Tietoihini kirjattiin merkintä ”naisesta johtuva lapsettomuus” ja siihen liittyviä muita diagnooseja, mutta ei PCOS-merkintää. Vaikka olin tyytyväinen saamaani palveluun muutoin, niin diagnoosi olisi ollut tärkeä tulevaisuutta ajatellen.

Seuraava kiertoni oli kuin oppikirjasta; ovulaatio oli kp 13 ja kierron pituudeksi jäi 30 päivää. Kävin follikkeliseurantaultrassa vielä seuraavassakin kierrossa, mutta se jäi meidän viimeiseksi letrozol-avusteiseksi kierroksi, sillä sen kierron päätteeksi raskaustestissä loistivat kaksi viivaa. Raskaus sujui hyvin, ja pieni poikamme syntyi aivan joulukuun lopussa 2019.

Raskauden jälkeen palauduin hyvin. Olen viime kuukausina kiinnostunut entistä enemmän PCOS:n hoidosta ruokavalion ja elämäntapojen kautta. Toiveissa olisi vielä tulevaisuudessa kolmas lapsi, ja toivonkin että pystyisin saamaan kehoni sekä mieleni mahdollisimman hyvään kuntoon ennen sitä. Olen myös kokemuksieni kautta vahvempi vaatimaan itselleni hyvää hoitoa, ja toivoisinkin että myös terveydenhuolto lakkaisi vähättelemästä PCOS:n aiheuttamia oireita. Potilaan harteille jää valtavasti selvitettävää ja oireyhtymää ei pidetä merkittävänä esimerkiksi masennuksen hoidossa.

Kirjoittaja: Anni Kolari

nettisivun kuva ajankohtaista_tapahtumat (1)
Kategoriat:
Scroll to Top