Näe meidät

Haluaisin tehdä valituksen. Valitukseni koskee sinua, hoitaja, joka et nähnyt minua. Näit kellonajan ja asiakkaittesi virran. Näit työpäiväsi minuutit ja sen jälkeen odottavan kauppalistan. Et nähnyt minua. Näit minussa kaikki menneet ja tulevat asiakkaasi.

Et minua.

Odotin aikaani kohdunkaulansyövän normaaliin seulontakäyntiin. En ollut käynyt ainoallakaan gynekologin käynnillä jälkitarkastuksen jälkeen. Istun odotusaulassa kädet hiestä märkänä. Toistin mielessäni uudelleen ja uudelleen sitä mantraa, mitä kertoisin sinulle tilanteestani ja toiveistani gynekologisen tarkastukseni suhteen.

Näe minut.

Astuin sisään ja istuin alas. Pyyhin täriseviä käsiäni housujeni kankaaseen. Kangas kostui ja tunsin hermostukseni reisieni ihoa vasten. Sen sijaan, että olisit katsonut minua, nähnyt ahdistukseni, katsoit ruutua. Et nähnyt minua, näit kaikille osoitetut kysymyksesi. Et kuullut vastauksiani, kuulit kirjattavaa tietoa. Et ymmärtänyt minua, ymmärsit omat tarpeesi.

Et minua.

Lopulta sanoit pelkäämäni sanat. Käskit minua riisumaan ja tulemaan tutkimuspöydälle. Ääni täristen rohkaistuin ja aloitin. Kerroin lapsettomuushoidoista, kerroin niiden jättämästä ahdistuksesta liittyen gynekologisiin tutkimuksiin ja..

Keskeytys.

Keskeytit minut kysyen, olenko tietoinen yhteistä aikaamme olevan 10 minuuttia. Olinko tietoinen, ettei kukaan nainen pidä gynekologisesta tutkimuksesta. Olinko tietoinen, että yksilöllisille toiveille ei ole aikaa seuraavan asiakkaan odottaessa jo aulassa. Et nähnyt minua ja värisevää ruumistani. Näit vain kellon. Et kuullut kertomaani, pelkoani. Kuulit vain ajan tikityksen.

Et kuullut minua.

Suljin silmäni. Seisoin aloillani. En suostu tähän. Rohkaistuin ja totesin; aikataulusta huolimatta haluan toiveeni huomioitavan. Katsoin sinua silmiin. Katseeni huusi vasten kasvojasi. Näe minut. Minut. Seisoimme hetken hiljaa. Kehotit minua uudelleen nousemaan hoitopöydälle.

Näitkö minut?

Makasin selälläni kylmällä hoitopöydällä. En avannut jalkojani ennen kuin sain kerrottua kaikki toiveeni hoitoani kohtaan. Kerroin haluavani tietää kaiken, aivan kaiken, mitä minulle tehdään. Kerroin haluavani aikaa rentoutua, jotta tutkimus sattuisi vähemmän. Kerroin haluavani, että tutkimusvälineet lämmitetään lämpimän veden alla ja ne vedetään ulos rauhallisesti, ei riuhtaisten. Kerroit tekeväsi tämän.

Näitkö minut?

Puin päälleni ja purin edelleen hammasta. En halunnut itkeä nähtesi, koska olin sinulle vihainen. Kerroit, miten ja milloin tutkimustulokset tulevat. Jäin seisomaan eteesi. Tuijotimme jälleen toisiamme. Et sanonut mitään. Et pyytänyt anteeksi. Et kertonut toimivasi ensi kerralla eri tavalla. Katseessasi oli kuitenkin jotain erilaista. Seisoin ja katsoin sinua ja tiesin.

Nyt sinä näet minut.

Näe minut myös ensi kerralla. Näe myös muut kaltaiseni. Näe meidät, jotka olemme kokeneet eri muodoissa väkivaltaa sukuelimiämme kohtaan. Näe meidät ja anna meille ääni. Anna meille tilaa tulla luoksesi luottaen ja kokematta pelkoa. Anna meille rauha uskoa siihen, ettemme ole näkymättömiä, että lausumamme lauseet eivät vajoa tikittävän kellon alle. Näe meidät kokonaisina kokemuksiemme ja pelkojemme kanssa. Kerro se meille.

Näet meidät.

 

Kirjoittaja: Liisi Koistinen. Kirjoittaja haluaa tekstillään herättää terveydenhuollon hoitohenkilökuntaa pohtimaan jokaisen asiakkaan oikeutta yksilölliseen hoitoon ja asiakkaan kokemuksia näiden toiveiden takana sekä tukea vertaisia rohkeasti vaatimaan omaa ääntään kuultavaksi hoitotoimenpiteitä suunniteltaessa.

Kuva: Sara Taskinen.

Liisikoistinen-kuvaaja-sarataskinen
Kategoriat:
Scroll to Top