PCOS:n kansainvälistä hoitosuositusta on päivitetty
PCOS:n kansainvälistä hoitosuositusta on päivitetty. Päivitetty materiaali julkaistiin 2023, viisi vuotta edellisen suosituksen julkaisemisesta. Suositus on kokonaisuudessaan luettavissa täältä. Suosituksen päivittämisessä on ollut mukana laajalti lääketieteen ja PCOS:n asiantuntijoita, mutta myös potilasjärjestöjä.
Mikä päivityksessä on uutta?
Vuonna 2018 julkaistu kansainvälinen PCOS:n hoitosuositus oli itsessään jo korkealaatuinen ja laajalti käytössä. Suosituksen päivityksessä haluttiin vahvistaa suosituksen tieteellistä näyttöä. Sen lisäksi diagnoosikriteereitä tarkennettiin lisäämällä suositus AMH (Anti-Müller-hormoni) mittauksen käyttöä munasarjojen monirakkulaisuuden selvittämisessä. AMH-mittausta voidaan käyttää ultraäänikuvauksen tilalla tai sen tuloksia vahvistamassa. Lisäksi suosituksessa alleviivattiin tunnistettujen kohonneiden riskien, kuten sydän- ja verisuonisairauksien, sekä mielenterveyden-, kehonkuvan- ja syömishäiriöiden ennaltaehkäisyä ja seurantaa. Myös raskausajan riskitekijöiden seurantaa suositeltiin.
Suosituksessa edelleen painotettiin elämäntapahallinnan, kuten ruokavalion ja fyysisen aktiivisuuden tärkeyttä mm. hedelmällisyyden tukena. Päivityksessä on kuitenkin painotettu vastuullista painopuhetta ja herkkyyttä potilaan kohtaamisessa. Ammattilaiset voivat tutustua vastuulliseen painopuheeseen mm. Syömishäiriöliiton materiaalien avulla. Painoon, hirsutismiin ja akneen liittyvä stigma mainittiin merkittävänä itsetunnon ja mielenterveyden kannalta, siksi myös hirsutismin hoidossa olisi syytä käyttää valo- ja laserhoitoja liikakarvoituksen poistamiseksi. Päivitetty suositus siis painottaa kiitettävästi PCOS:n kanssa elävien elämänlaadun huomioimista. Merkittävänä lisäyksenä suosituksesta löytyi myös se, että potilaan osallisuutta tulisi lisätä hoidon suunnittelussa.
Vaikka päivitetty suositus on iso harppaus eteenpäin PCOS:n hoidossa, niin merkittäviä tutkimusaukkoja on edelleen. Tutkimusvajetta onkin syytä taklata jatkossakin.
Materiaaleja PCOS:n kanssa eläville
Valitettavasti suositusta ei ole ainakaan vielä käännetty suomeksi. Kevyempiä englanninkielisiä tietomateriaaleja voi kuitenkin tutkiskella mm. täältä. Sivustolla on ladattava pdf muotoinen opas, linkki AskPCOS Appiin, sekä tietoiskuja ja oirearviointilomake.
Jos suosituksesta herää kysymyksiä tai haluaisit saada tarkempaa tietoa, niin voit lisätä kysymyksesi lomakkeelle.