Vapaaehtoistyötä omalla tyylillä

nettisivun kuva ajankohtaistatapahtumat (22)

Työstressiä, fyysisen ja psyykkisen terveyden horjumista, lapsiperhearjen pyörittämistä, vapaa-ajan harrastuksia ja uran luomista… miten sen kaiken keskellä voi vielä tehdä vapaaehtoistyötä?

Löytämällä oman tapansa olla mukana!

Kyllä vain, ruuhkavuosiarkea täällä elellään, ja silti minulla on ollut kova halu auttaa ja rohkaista muita omilla potilaspoluillaan. Olen itse sairastanut endometrioosia todennäköisesti 15–20 vuotta, mutta diagnoosi kirjattiin tietoihini vasta tänä syksynä. Omalle matkalleni on mahtunut hoitohenkilökunnan vähättelyä ja vääriä tietoja, omien oireiden kyseenalaistamista, vääriä diagnooseja, lapsettomuuden pelkoa, traumatisoivia kipukohtauksia, arjen sekoittavaa oireilua ja epävarmuutta. Kuulun niihin, joille sanottiin kerta kerran jälkeen, että minulla ei voi olla endometrioosia. Uskoin sen, ja aloin itsekin vähätellä oireitani, kunnes lopulta sanottiin, että kyseessä taitaakin olla endometrioosi.

Tieto jysähti tajuntaan niin rajusti, että jalat eivät meinanneet kantaa. Aloin käydä läpi elämääni uusin silmin, paikata aukkoja potilashistoriassani, ymmärtää. Diagnoosiepäilyn ensiaskelilla soitin Korennon vapaaehtoisten vertaistukipuhelimeen, ja sain tärkeää tietoa sekä neuvoja siitä, miten minun tulisi edetä saadakseni asianmukaista hoitoa. Luin kaiken faktatieton minkä käsiini sain, ja uppouduin Korento ry:n ylläpitämässä Moona-blogissa muiden gynesairauksista kärsivien kertomuksiin. Sain tukea yhdistyksen Facebook-sivun keskustelupalstalla, jota vapaaehtoiset moderaattorit pyörittävät.

Minussa nousi valtava tarve käyttää omaa ääntäni, jotta muut saisivat avun aikaisemmin. Mutta miten ihmeessä jaksaisin ja kykenisin vähäisillä voimavaroillani tekemään yhtään mitään merkityksellistä ja hyödyllistä? Näitä pohtiessani huomasin, että Korento haki Moona-blogiin uusia kirjoittajia. Kirjoittaminen on iso osa työtäni, ja tärkein tapani ilmaista itseäni, jäsentää ajatuksiani ja käsitellä kokemuksiani. Miksi en siis jakaisi omia tekstejäni myös muille? Ajatus tuntui sopivan helpolta omassa elämäntilanteessani, ja hain mukaan.

Olen nyt ollut Moona-bloggarina toista vuotta. Blogin kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut mahdollisuuden tuottaa tekstiä aiheesta, joka on minulle äärimmäisen tärkeä. Olen kirjoituksissani pyrkinyt rohkaisemaan muita, herättämään toivoa ja kannustamaan toisia vaatimaan hoitoa. Viimeisimmissä blogiteksteissäni olen käsitellyt elämäni ensimmäistä laparoskopialeikkausta, jossa myös kohtuni poistettiin. Nyt diagnoosini on vahvistunut, ja lukijat pääsevät seuraamaan, miten toipumiseni etenee. Viime keväänä olin myös mukana järjestämässä Jyväskylän Endomarchia, ja tapasin paikallisia aktiiveja rennon kahvittelun merkeissä. Olen myös äänekäs endotaistelija somessa, ja pyrin näyttämään esimerkkiä siitä, että gynekologisia sairauksia ei tarvitse hävetä.

Haluaisin olla aktiivisempi vapaaehtoistyössä, mutta nykyisessä elämäntilanteessani se on mahdotonta. Olen silti aina kokenut riittäväni juuri tällaisena, ja se on ihan parasta. Saan olla oma itseni, kertoa omaa tarinaani muille, ja se on minulle juuri sopiva tapa auttaa.

Kirjoittaja: Anne Martin

Kategoriat: