Pitkään epäilin ja arvelin, että kyse voisi olla endometrioosista. Olin kärsinyt aina kivuliaista ja vaikeista kuukautisista, joiden hillitsemiseksi olin aloittanut hormonaalisen ehkäisyn melko nuorena. En kuitenkaan osannut varsinaisesti pelätä tai ahdistua siitä mahdollisuudesta, että saisinkin diagnoosin, koska en tiennyt taudista mitään. Kaikki mitä tiedän endometrioosista nykyään, on aikuisiällä opittua ja monella tapaa itse selvitettyä.
En uskalla tehdä olettamuksia siitä, miten seksuaali- ja terveystiedon opetuksen laita nykyään on, koska omista alakoulu-vuosistani on jo sen verran aikaa, mutta ainakin silloin koulussa opetettiin kuukautisista hyvin pintapuolisesti. Niistä puhuttiin lähinnä vain tytöille ja aihe käytiin pikakelauksella, höystettynä kiusallisella step-by-step ohjeistuksella kuukautissiteiden käytöstä ja sen jälkeen vastuu jäi vanhemmille. Seuraavan kerran aiheeseen palattiin yläkoulussa, eikä ote ollut silloin yhtään varmempi.
Missään vaiheessa ei puhuttu haasteista. Kukaan ei puhunut avoimesti, rauhallisesti ja syventävästi siitä mahdollisuudesta, että kaikki ei ehkä olekaan ok. Kukaan ei varoittanut, että kaikkien kuukautiset eivät tule olemaan samanlaiset. Eikä kukaan kertonut että jotkin haaveet voivat olla tiukastikin kytköksissä nimenomaan niihin. Kuukautisiin. Sillä peloitteluista huolimatta, ironista kyllä, kaikki eivät suinkaan tule raskaaksi, kun harrastavat seksiä kerran ilman ehkäisyä.
Endometrioosista mainittiin sivulauseessa. Se tarkoitti poikkeuksellisen kipeitä kuukautisia. Minulle, joka olin koko ikäni kuullut oikealta ja vasemmalta olevani kaikin puolin herkkä, tämä ei soittanut silloin mitään kelloja. Muista niin sanotuista ”arkipäiväisistä ” gynekologisista sairauksista ei puhuttu sanallakaan, mutta kohdunkaulan syövästä muistettiin pelotella.
Miksei kukaan puhunut endometrioosista? Sitä sairastaa jopa lähemmäs 15% hedelmällisessä iässä olevista suomalaisnaisista, mutta silti moni kuulee taudista vasta aikuisena gynekologin vastaanotolla. Endometrioosi ei tapa ketään, mutta kivut pahimmillaan invalidisoivat monen useammaksi päiväksi kuukaudessa lähes toimintakyvyttömäksi. Se ei myöskään ole automaattinen lapsettomuus-diagnoosi, mutta miksei kukaan kertonut, että jos tulevaisuudessa haluan luonnollisesti lapsia, se tulisi mahdollisesti olemaan yksi elämäni raskaimmista haasteista juurikin endometrioosin takia?
Jokaisen kuukautiset ovat erilaiset, niin myös jokaisen kokemus endometrioosin kanssa. Kun itse vihdoin sain diagnoosin, oloni oli lohduton. Vaikka olin epäillyt sitä, en silti tietenkään toivonut olevani oikeassa. Kipu oli toissijainen vaiva, jonka kanssa olin jo kauan sitten oppinut elämään. Raskainta omalla kohdalla oli pelko lapsettomuudesta. Epävarmuus siitä, tulenko koskaan saamaan luonnollisesti lapsia, ja hiljaiseksi vetävä avuttomuuden tunne, kun tiedostin että en itse pysty tekemään asialle mitään. Pelkäsin, ja pelkään edelleen.
Olen aina tiennyt haluavani olla äiti. Olen aina tiennyt haluavani omia lapsia, ja ison perheen. Se ei kuitenkaan koskaan tuntunut haaveelta, vaan ennemminkin joltain, joka vain tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, kunhan tapaan oikean ihmisen ja koen olevani valmis. Ajatus siitä, että haasteita lasten saamisessa voisi esiintyä omalla kohdallani, tuntui kaukaiselta, jopa mahdottomalta. Koska miksi muka minä? Olenhan nuori, perusterve, terveellisiä elämäntapoja noudattava ja itsestään huolta pitävä kaikin puolin tavallinen nainen. Endometrioosidiagnoosi oli kuin kauan odotettu viisaus, mutta samalla isku vasten kasvoja.
Olisinko osannut varautua uutisiin paremmin, jos olisin tiennyt mitä endometrioosi tarkoittaa? Jos minulle olisi jo koulussa kerrottu, mitä gynekologiset sairaudet ovat, ja miten paljon niitä esiintyy Suomessakin, olisinkohan pystynyt väistämään naiiveja kuvitelmiani tai kyennyt suhtautumaan omaan terveyteeni mahdollisesti eri tavalla? Ehkä. Mutta surullista on, että en olisi voinut tehdä mitään toisin. Kaikessa ankeudessaan ja arkipäiväisyydessään endometrioosia ei voi aiheuttaa itse itselleen, eikä sitä voi urheilla tai juoda viher-smoothiella pois.
Moni ehkä ajattelee, että onhan minulla aikaa. Aika on se, mihin minäkin takerrun. Olen nuori, ja koska kuuluisa biologinen kello on antanut universaalin lupauksensa oletettavasta hedelmällisyyden aikaikkunastani, ei minulla pitäisi olla hätää, vaikka vähän vaikeaa olisikin. Se ei olekaan tämän kirjoituksen pointti. Entä jos en halua enää odottaa. Minulla on ajoittain lohduton tunne siitä, että oma kehoni sotii minua vastaan, eikä minulla ole aseita puolustautua.
Tämä on aihe, mistä puhuminen on vaikeaa paitsi omanikäisteni kanssa, niin myös itseäni vanhempien, jotka kamppailevat samojen teemojen ympärillä. Tämä on meille naisille, äideiksi haluaville, niin kipeä ja arka aihe, että sen esiin tuominen ja siitä puhuminen aiheuttaa aina rumia reaktioita ja ikäviä tunteita. Siksi toivonkin, että tämä teksti toimii vain ja ainoastaan vertaistuellisena sinulle, joka ehkä olet samassa tilanteessa. Sinulle, joka tunnistat nämä ajatukset ja mahdollisesti koet olevasi niiden kanssa yksin.
Toivon, että voin näin antaa kasvot taas yhdelle endometrioosi-tarinalle ja yhdelle näkökulmalle.
Kirjoittaja on Korennon somelähettiläs, Emilia Vuopala.
Emiliaa voit seurata Instagramissa ja Facebookissa @emiliavuopala.
