Läsnä toisillemme

Erikoisen pandemiakevään päätteeksi palasin kesäkuun alussa takaisin työhöni endometrioosin ja adenomyoosin järjestökoordinaattoriksi Korennolle. Poissaoloni aikana sijaiseni Susanna ja Charlotta hoitivat työtäni ansiokkaasti, joten oli mukava palata.

Vuoden aikana ennättää tapahtua muutoksia – etenkin, kun yksi muuttujista sattuu olemaan maailmanlaajuisesti levinnyt virus. Oltuani työssä nyt reilut kaksi viikkoa olen kuitenkin tehnyt havaintoja pysyvyydestä:

Vapaaehtoisemme ovat edelleen läsnä vertaisina. Kesä yleensä hiljentää osan vertaistukiryhmistä ja muusta vertaistoiminnasta, ja niin on nytkin, sillä tauko on ansaittu. Vertaisia löytyy kuitenkin myös kesällä muun muassa tukipuhelimesta ja chateista, ja osa vertaistukiryhmistä tapaa kesälläkin esimerkiksi piknikin merkeissä. Nyt voi olla aika ladata akkuja, ja syksy on taas uusien alkujen ja kohtaamisten aikaa, toivottavasti myös kasvotusten.

Läsnäolo jatkuu ja saa uusia muotoja. Vuosi sitten chatit olivat vasta tuloillaan, mutta nyt ne ovat kiinteä osa Korennon toimintaa. Vapaaehtoisemme ovat lähteneet innokkaasti chattien vetäjiksi ja mahdollistavat vertaistuen ja kokemusperäisen tiedon saamisen kenelle tahansa, asuinpaikasta riippumatta. Kesä hiljentää ainakin osan chateista, mutta ne palaavat taas syksyn tullen.

Työtoverini ovat edelleen maailman parhaita. Koronaviruksen vuoksi Korennon toimisto on muuttanut pääasiassa työntekijöiden kotitoimistoihin, mutta jonkin verran olemme työskennelleet Näsilinnankadultakin käsin. Kesäkuun alussa aloittanut tuore PCOS:n ja vulvodynian järjestökoordinaattorimme Riikka haluttiin toivottaa tervetulleeksi kasvotusten, vaikkakin tilanteeseen sopivat turvaetäisyydet huomioiden. Etätyötä tehdessä osaa arvostaa hetkiä, joina työyhteisö on fyysisestikin läsnä, ja työn lomassa saa yhtyä iloiseen nauruun samoja tavoitteita kohti työskentelevien tovereiden kanssa.

Olemme yhteisö, jonka kaikki osat vaikuttavat toisiinsa. Itse olen tänä keväänä pohtinut paljon läsnäoloa enkä usko olevani ainut. Onneksi elämme aikaa, jossa läsnä voi olla, vaikka fyysistä välimatkaa olisikin.

Kirjoittaja: Sara Vuorela

koivuja
Kategoriat:
Scroll to Top