Kun katselen kehoani nyt, erityisesti vatsaani, se on muuttunut matkalla paljon. Siinä on paljon ulkoisia ja sisäisiä arpia. Elämästäni on mennyt turhan paljon aikaa miettien kehoni epätäydellisyyttä ja virheitä. Se on tuonut mukanaan haasteita, epätoivoa, mutta myös onnea. En tiennyt aikoinaan mitä kaikkea kehoni kanssa tulisin kohtaamaan. Täydellinen vatsani ei ole, mutta kannan sitä nykyään ylpeydellä.
Nuoruudesta muistan voimakkaat kuukautiskivut, epäsäännöllisen kuukautiskierron ja runsaan vuodon. Kiloja kertyi myös herkästi, ylimääräistä karvoitusta olin aina selittänyt tummilla piirteilläni. Koskaan minun vuotohäiriötäni tai kipuja ei nuoruudessa tutkittu. Vasta lapsihaaveiden myötä selvisi PCOS sekä siitä johtuva anovulaatio. Myös muita oireyhtymälle tyypillisiä piirteitä löytyi. Oma kehoni ei toiminut niin kun pitäisi, kyseenalaistin oman naiseuteni ja minäkuvani haparoi. Koska lapsihaaveet olivat voimakkaat, koin ison pettymyksen tunteen. Pystyisinkö vastaamaan siihen, mitä keholtani odotetaan. Voisinko tarjota itselleni ja puolisolleni sen mistä haaveilimme. Syyllistin itseäni ja valjastin puolisoni pitkään lapsettomuuspolkuun, jonka lopputulemasta en tiennyt.
Seuraava pysäkki on lapsettomuushoidot
Hoitojen myötä ymmärsin raskauden mahdollisuuden olevan ihan hyvä. Hoitohenkilökunta avasi minulle, että munasarjoilla oli toimintakapasiteettiä, mutta ne pitäisi saada toimimaan toivotulla tavalla. Yleensä vaste hoidoissa käytettyihin lääkkeisiin olivat hyvät. Se loi toivoa meille.
Koska meidän ainoa löydetty ongelmamme oli PCOS ja siitä johtuva anovulaatio, pyrittiin aluksi tablettihoidolla saamaan ovulaatio aikaan. Hoitomuodolle ei kuitenkaan saatu vastetta, ja hoidot vaihdettiin pistoshoitoihin, joilla saimme lopulta hoitovasteen. Munasarjani olivat kuitenkin arvaamattomat. Samalla annostuksella vaste saattoi olla huonosta jopa liian hyvään, jolloin monisikiöisen raskauden mahdollisuus kasvoi. Hyvästä vasteesta ja kuukausien yrityksestä huolimatta raskautta ei kuulunut. Päädyimme tekemään inseminaation, jossa käsitelty siemenneste ruiskutetaan suoraan kohtuonteloon. Onnistumisprosentteja tämä ei kuitenkaan paljon nostanut, koska ongelma ei ollut siittiöissä. Halusimme kuitenkin kokeilla tätä vaihtoehtoa ennen IVF hoitoihin siirtymistä. Meidän onneksemme ensimmäinen inseminaatio toi halutun lopputuloksen, raskauden, esikoisen.
Vajaa vuosi esikoisen syntymästä palasimme lapsettomuushoitoihin. Koska lääkehoito yhdistettynä inseminaatioon oli ollut meillä toimiva, lähdimme luonnollisesti sillä yrittämään seuraavaakin raskautta. Sama annostus lääkehoidossa antoi täällä kertaa liian hyvän vasteen. Hoitomuoto vaihtui lennosta IVF-hoitoihin. Kaikkiaan kävimme läpi kolme munasolujen keräystä ja neljä alkionsiirtoa. Viides alkionsiirto olisi ollut pakastealkionsiirto eli PAS, ja se oli suunniteltu lääketuettuun omaan kiertoon. Alkionsiirtoa ei kuitenkaan tehty, koska jälleen kerran kehoni reagoi liian voimakkaasti lääkkeisiin. Pakastealkion siirto vaihdettiin inseminaatioon. Jostain syystä tämä oli keholleni parempi vaihtoehto, raskaus alkoi taas inseminaatiosta, ja paljastui myöhemmin kaksoisraskaudeksi.
Meidän lapsettomuuspolkumme oli lopulta moneen verrattuna lyhyt ja helpohko, ensimmäisellä kerralla se kesti kaksi vuotta ja toisella kerralla vuoden. Jokainen negatiivinen raskaustesti tuntui kuitenkin vievän meitä kauemmaksi haaveistamme. Meille hoidot toivat halutun lopputuloksen eli lapsen, jopa kolme kertaa. Matka hoitojen alusta lopputulokseen ei ollut henkisesti kuitenkaan helppo ja mietin usein, kuinka pitkään jaksan niitä. Missä menisi meidän rajamme? Milloin olisi hyvä lopettaa tai pitää taukoa hoidoista?
Matkaseurakseni sain kohdunkaulansyövän
Kehoni oli kokenut tähän saakka jo paljon. Hoidot olivat rankkoja, eikä raskaudetkaan mitenkään helppoja olleet. Kaksosten ollessa 1,5 vuotta aloin kärsiä vuotohäiriöistä. Aluksi en tähän kiinnittänyt huomiota taustojen takia, ajattelinkin sen johtuvan PCOS:stä. Seurasin oireita kahden kuukautiskierron ajan, jonka jälkeen hakeuduin lääkäriin. Minulta otetut papakoe eli gynekologinen irtosolukoe ja HPV- testi olivat poikkeavat. Minulle tehtiin kolposkopia eli kohdunsuun tähystys ja LOOP eli kohdunsuun sähkösilmukkahoito. Koepaloista löytyi syöpäsoluja, jotka jatkuivat koepalojen yli. Diagnoosiksi sain HPV positiivinen kohdunkaulansyöpä. Kuvantaminen todensi syövän olevan paikallinen, ja koska meillä on lapsia hoitomuodoksi valikoitui radikaali kohdunpoisto. Kohdunpoisto ja radikaali kohdunpoisto eroavat toisistaan. Kohdunkaulansyöpää hoidettaessa radikaalissa kohdunpoistossa kohdun lisäksi poistetaan muun muassa kohdun vierikudosta, imusolmukkeita ja emättimen pohjukan limakalvoa. Minun tapauksessani tehtiin munasarjojen säästävä leikkaus ja munasarjat kiinnitettiin klipseillä ylemmäksi, jos sädehoidolle tulisi tarve. Kaikki saatiin kuitenkin leikkauksella poistettua ja muita hoitoja en tarvinnut.
Matkani on opettanut minulle
Tällä hetkellä olen kiitollinen, että minulla on vielä arvaamattomat ja monirakkulaiset munasarjat. Hyvät munasarjat ne nekin ovat. Olen kiitollinen myös, että ehdimme saamaan lapsia ja helpottunut, että minulle riitti leikkaushoito. Olen myös oppinut olemaan itselleni armollisempi ja opetellut hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen. Arvostan elämää uudella tavalla. Peilikuvani ei enää luo itseinhoa ja pidän jokaista arpeani muistona. En voi varmasti liiaksi korostaa vertaisuuden merkitystä matkallani. Onneksi olen oppinut puhumaan avoimesti aiheesta, ja pyrin lisäämään ihmisten tietoisuutta niin PCOS:stä kuin kohdunkaulansyövästä ja HPV-viruksesta. Toivon, että avoin keskustelu ja tabujen rikkominen madaltaa kynnystä puhua gynekologisista sairauksista ja oireyhtymistä, sekä lisää rohkeutta hakeutua terveydenalan ammattilaiselle.
Kirjoittaja: nimimerkki Teresa
Teksti on julkaistu aiemmin Korento ry:n Endorfiini-jäsenlehdessä.
