Minusta tuli kipuni

Minustatulikipuni

Kipu on kummallinen asia. Se voi viedä totaalisesti mennessään ja rajata elämää pienelle kerälle.

Minun elämääni kipu on vienyt mennessään jo yli 20 vuotta. Vuodesta 2017 asti papereissani on lukenut sanat KROONINEN kipu sekä neuropaattinen kipu. Vaikka ne ovat vain sanoja, sekä todiste kipujeni todellisesta luonteesta, ne ovat alkaneet mielessäni elää myös omaa elämäänsä. Elämää, jolle olen antanut merkityksiä, joita kivun ei tarvitsisi saada. Minusta on tullut kipuni. Minä OLEN kipuni.

Luin hiljattain Tapio Ojalan kirjan Kivun kanssa ja tuon lukukokemuksen myötä jotain minussa ja ajattelussani muuttui. Kirjassaan Ojala pyytää pohtimaan, millaisia merkityksiä kivulleen antaa ja pyrkiikö kivusta jatkuvasti eroon. Minä olen pyrkinyt. Olen ajatellut, että minun kuuluisi oikeasti olla kivuton, niin kuin muidenkin ihmisten. Ojala herätti ajattelemaan, että elämään kuuluu kärsimystä, AINA. Toisella se on työttömyys, jokin sairaus, yksinäisyys, joillain KIPU.

Ennen Ojalan kirjan lukemista en ollut ajatellut, että kivullani olisi sen kummempaa merkitystä. Minusta kipuni merkitys oli yksinkertaisuudessaan kertoa minulle, että kehossani on jotain “vialla” ja siksi minuun sattuu. Kirjaa lukiessani aloin miettimään, olinko sittenkin antanut kivulle muitakin merkityksiä. Oli kipeää huomata, että kyllä olin. Vaikka kipuni on todellista ja tutkittua kipua – sille siis löytyy fysiologinen todiste endometrioosikudoksen aiheuttamista kudosvaurioista sekä leikkauksen jälkeinen hermovaurio ja sitä kautta ilmestynyt kivulle herkistyminen – niin kivulleni löytyi myös muita merkityksiä. Yksi niistä oli se, että kipuni kautta olen saanut lepoa ja hoivaa, jota muuten en ole viime vuosina saanut. Olen tarvinnut fyysistä lepoa stressaavien elämänkokemusten vuoksi ja kipu on ollut minulle kuin fyysinen todiste, että tarvitsen lepoa. En olisi halunnut löytää tätä merkitystä. Olisi yhä helpompi ajatella, että kipuni ainoa merkitys on kertoa, että kehossani on jokin vialla. En olisi halunnut oivaltaa, että kipuni ovat osittain myös heijastusta psyykkisestä uupumisestani.

Kolmas kirjan kautta arkeani huimasti muuttanut oivallus oli liikuntaan liittyvät pohdinnat. Olen vuosia ajatellut, ja myös fyysisesti kokenut, että en voi liikkua muuta kuin kävelemällä. Olen tähän asti välttänyt urheilua, jossa kipuni provosoituu ja fyysisestikin näkyy muun muassa vatsan turpoamisena. Ojalan pohdinnat siitä tosi asiasta, että jos sairastat kroonista kipua, josta et ehkä koskaan pääse eroon, sinun kannattaa elää siitä huolimatta sellaista elämää mistä haaveilet. Itse olin haaveillut urheilusta jo vuosia. Pelkkä reipaskaan kävely ei ole tyydyttänyt fyysistä tarvettani hikoilla ja tuntea kehossani muutakin kuin kipua. Ojalan innoittamana varasin ajan kipuun perehtyneelle fysioterapeutille, jolla olin jo aiemmin käynyt sähköakupunktiossa. Pyysin häntä tekemään minulle sopivan kuntosaliohjelman, jossa otetaan huomioon kipuni sijainti eli lantio.

Nyt olen käynyt salilla 3 kuukautta ja pystyn nostamaan 20 kilon tankoa pystypunnerruksessa sekä maastavedosta 60 kiloa! Entä olenko kipeä? Olen, mutta päivä päivältä vähemmän. Miksi? Koska hermostoani uudelleen koulutetaan tottumaan kipuun. Tässä auttaa Ojalan oivallukset ja tieto lääkärinä, että elämässä on kaikilla kärsimystä ja jos minun kärsimykseni on krooninen kipu, en halua enää antaa sen määritellä kuka minä olen ja mitä voin tehdä.

Tarkoittaako nämä oivallukseni ja uusi arkeni kolme kertaa viikossa tapahtuvan kuntosaliharjoittelun vuoksi sitä, että en edes ole ollut sairas, että olen kuvitellut kipuni?

Ei. Se tarkoittaa sitä, että olen ottanut vastaan tietoa kivun psykofysiologiasta sekä uskaltanut antaa kivulleni muitakin määritelmiä kuin hälytystila, jonka vuoksi elämäni on ollut kapeutunutta jo vuosia. Olen edelleen kipeä, vatsani saattaa olla harjoittelun jälkeen kuin räjähtävä ilmapallo ja joudun ottamaan treenin jälkeen särkylääkettä, mutta nyt ymmärrän, että jos osani on loppuelämän olla herkistynyt kivulle, haluan tehdä sen omilla ehdoillani. Kivulle altistaen, uskaltaen taas elää. Ja levätä myös silloin, kun minuun ei satu. Itsestäni hyvää huolta pitäen.

Kirjavinkki: Tapio Ojala – Kivun kanssa (Vastapaino 2018).

 

Kirjoittaja: Minna Toivola

 

 

 

 

 

 

Kategoriat: