Korennon toiminnan keskiössä on vertaistuki. Siis se ainutlaatuinen kokemus tulla nähdyksi oman taakkansa, surunsa tai ilonsa kanssa ja sen takana. Samankaltainen elämäntilanne mahdollistaa yhteyden muodostumisen ennestään tuntemattomien välille. Joku sanoo: hei, mulla on sama juttu, et ole ainoa etkä yksin. Gynekologisen sairauden tai oireyhtymän kanssa elämistä helpottaa se, että kohtaa toisia, jotka näkevät ja ymmärtävät, mitä itse on käymässä läpi.
Vertaistoiminnan muotoja on lukuisia. Tukea vertaisilta voi löytää esimerkiksi Facebookista, chatista tai tukipuhelimesta. Yksi keskeisiä ja perinteisimpiä vertaistuen muotoja on kasvotusten kokoontuva vertaistukiryhmä. Koronaviruksen aiheuttama pandemia heilautti monen arkea ja vaikutti myös Korennon vertaistukiryhmien kokoontumiseen. Onneksi verkkovertaistuki on nykyaikana helposti saavutettavissa ja onnistuu maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Kasvotusten kohtaavalla vertaistukiryhmällä on kuitenkin oma, vankkumaton paikkansa. Osa Korennon ryhmistä on kokoontunut kesällä, ja toivomme, että syksyllä ryhmien kokoontuminen on jälleen mahdollista ja turvallista.
Vertaistukiryhmien kokoontumisen mahdollistaa ryhmänvetäjä, joita Korennon ryhmissä on joko yksi tai useimmiten kaksi. Heillä on tärkeä tehtävä ohjata ryhmässä käytävää keskustelua: esittää avoimia kysymyksiä, kutsua kaikki ryhmäläiset mukaan keskusteluun ja huolehtia, ettei keskustelu lähde rönsyilemään aivan muihin aiheisiin. Vertaistukiryhmän tavoitteena on siis arvostava ja luottamuksellinen ilmapiiri. Miten sellainen sitten luodaan?
Mentalisaatio auttaa kohtaamaan
Yhteisöpedagogiopintoihini kuuluva opinnäytetyöni käsitteli vertaisohjaajien ohjausotetta. Tein työn Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piirille ja tutkin siinä vanhempien vertaisryhmiä, mutta moni asia istuu hyvin myös potilasjärjestön vertaistukiryhmiin ja niissä käytävien vertaistuellisten keskustelujen ohjaamiseen. Kaiken keskiössä on ihmisten välinen vuorovaikutus, joka onnistuakseen edellyttää toisten kunnioitusta, avoimuutta, sallivuutta ja kuuntelemista. Keskustelua ohjaava ryhmänvetäjä voi kutsua ryhmäläiset yhteiseen pohdintaan, osoittaa ymmärrystä ryhmäläisten tilanteita kohtaan ja vaikeista aiheista huolimatta kääntää ongelmat tavoitteiksi.
Mannerheimin Lastensuojeluliitolla vanhempien vertaistukiryhmät perustuvat mentalisaatioon. Mentalisaatio tarkoittaa ihmisen kykyä tunnistaa omia mielentilojaan, niiden syitä ja vaikutusta omaan käyttäytymiseen, sekä kykyä ymmärtää myös sitä, mitä ajatuksia, tunteita tai aikomuksia toisen ihmisen käyttäytymisen takana piilee. Emme koskaan voi tietää täysin, mitä toinen ihminen ajattelee tai tuntee, mutta voimme silti pitää hänen näkökulmansa mielessä. Tässä taidossa emme koskaan tule valmiiksi, vaan harjoittelemme sitä kaikissa kohtaamisissa muiden ihmisten kanssa, lapsesta alkaen.
Mentalisaatiota voi hyödyntää myös vertaistukiryhmässä. Siihen perustuvaan ohjaustapaan kuuluu neljä tekijää: myönteinen uteliaisuus, ei-tietäminen, empatia ja monta näkökulmaa. Myönteinen uteliaisuus tekee ryhmänvetäjästä arvostavan ja läsnäolevan: hän on kiinnostunut ryhmäläisten tilanteista, kokemuksista ja ajatuksista. Ei-tietäminen puolestaan muistuttaa siitä, että emme koskaan voi tietää toisen elämäntilannetta kokonaan. Sen sijaan, että neuvomme toista tekemään tietyllä tavalla, voimme kertoa omista kokemuksistamme ja etsiä yhdessä vaihtoehtoja, joiden perusteella kysyjä voi itse tehdä ratkaisunsa. Empatia on vertaistukiryhmässä läsnä monella tapaa. Empaattinen ohjaaja kuuntelee avoimin mielin, myötäelää ja kannustaa. Monen näkökulman esillä pitäminen puolestaan herättää ryhmäläisiä pohtimaan arjen tilanteiden eri puolia. Tämän kaiken huomioiminen ryhmätilanteessa ei aina ole helppoa, mutta toisaalta näiden neljän tekijän omaksuminen voi myös olla vapauttavaa: vetäjän ei tarvitse tietää vastauksia, vaan uteliaisuus ja empaattisuus riittää.
Korento ry tarjoaa vertaistukiryhmän vetäjille perehdytyksen ja mahdollisuuksien mukaan koulutusta. Kannustan lämpimästi kaikkia vetäjiä osallistumaan koulutuksiin ja yhteisiin tapaamisiin – oman roolin reflektointi ja pohdinta yhdessä muiden kanssa tuo apua ja iloa ryhmänvetäjän tehtävässä toimimiseen. Ryhmän kutsuminen koolle voi olla jännittävää, ja ryhmänvetäjä voi kokea olonsa epävarmaksi. Varmuus kehittyy kokemuksen, tiedon ja tuen myötä. Toisaalta ryhmänvetäjänä ei tule koskaan valmiiksi. Aina oppii uutta, itsestään ja muista.
Tästä pääset lukemaan Riikan opinnäytetyön vertaisohjaajien ohjausotteesta
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Jututtamo-vertaisryhmistä löydät lisää täältä
Kirjoittaja: Riikka Uljas-Bärman
