Mitkä aluevaalit?
Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta siirtyy kunnilta uusille hyvinvointialueille, jotka syntyivät sote-uudistuksen myötä. Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023 ja jatkossa ne vastaavat siitä, miten alueen sosiaali- ja terveyshuolto sekä pelastustoiminta järjestetään. Aluevaaleissa valitaan hyvinvointialueiden aluevaltuustot, jotka tulevat jatkossa käyttämään hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa.
Hyvinvointialueilla on itsehallinto ja niillä on päävastuu sote-palveluiden ja pelastustoimen järjestämisestä. Alueet voivat tuottaa palvelut itse tai yhteistyössä toisten alueiden kanssa. Lisäksi alueet voivat käyttää yksityisiä yrityksiä tai järjestöjä täydentämään palveluita.
Uusia hyvinvointialueita on 21 ja alueeseen kuuluvat kaikki alueella sijaitsevat kunnat. Helsinki on ainoana hyvinvointialueiden ulkopuolella ja se vastaa jatkosta omana alueenaan sote-palveluista ja pelastustoimesta. Näin ollen Helsingissä ei järjestetä myöskään aluevaaleja.
Miksi aluevaalit ovat tärkeät?
Tähän asti kunnat ovat vastanneet asukkaidensa sote-palveluiden järjestämisestä, mutta jatkossa tämä vastuu siirtyy hyvinvointialueille. Hyvinvointialueilla ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, joka valitaan nyt 23.1.2022 järjestettävissä aluevaaleissa. Valtuusto päättää jatkossa esimerkiksi missä ja kenen toimesta terveyskeskuspalvelut tarjotaan, mitä kautta mielenterveysongelmiin saa apua, kuka vastaa alueen vanhustenhuollosta ja miten lastensuojelupalvelut järjestetään. Aluevaltuuston päätöksillä on suurta merkitystä myös sote-aloilla työskentelevien kannalta, koska ne toimivat jatkossa monien työnantajana. Ei ole yhdentekevää, ketkä käyttävät päätösvaltaa aluevaltuustossa. Hoidon saatavuuden ja laadun näkökulmasta aluevaalit koskettavat siis jokaista endometrioosin, adenomyoosin, PCOS:n ja vulvodynian kanssa elävää.
Korennon aluevaalitavoitteet
Uusia hyvinvointialueita muodostettaessa Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry haluaa nostaa esille gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien kanssa elävien erityistarpeet.
TAVOITE 1: Yhteneväiset ja tarpeenmukaiset hoitokäytännöt gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien hoidossa.
Gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien hoitoon on olemassa selkeät hoitopolut. Gynekologisessa hoidossa tulee olla yhteneväiset ja määritellyt hoitopolut, jotka huomioivat myös krooniset gynekologiset sairaudet ja oireyhtymät kuten adenomyoosin, endometrioosin, PCOS:n ja vulvodynian. Hoitopolkuja tarkasteltaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota kroonisten sairauksien ja oireyhtymien diagnosointivaiheeseen, jotta jokainen saa tarvitsemaansa hoitoa, tietoa ja tukea.
Gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien diagnosointi ei ole aina yksinkertaista. Tästä kertoo esimerkiksi endometrioosin diagnoosiviive, joka on edelleen keskimäärin 6-9 vuotta. Munarjojen monirakkulaoireyhtymä eli PCOS taas diagnosoidaan usein vasta lapsettomuushoitojen yhteydessä, kun raskaus ei ole alkanut toivotusti. Vulvodynian oireet voivat olla hyvin moninaisia ja esimerkiksi eri potilaiden vulvan alueen kipuoireet voivat vaihdella, joten myös vulvodynia on usein hankala diagnosoida. Selkeät hoitopolut, joissa huomioidaan mahdolliset erilaiset oirekuvat ja potilaat ohjataan tarvittaessa jatkotutkimuksiin, ovat potilaan, yhteiskunnan sekä tehokkaan terveydenhuollon näkökulmasta paras vaihtoehto. Ilman asianmukaista hoitoa jääminen on potilaalle raskasta ja voi pahentaa oireita tulevaisuudessa esimerkiksi kivun kroonistuessa.
Hoidossa on huomioitava ihmisten erilaiset tilanteet sekä oireiden monimuotoisuus. Jokaisella on oltava myös mahdollisuus vaikuttaa oman hoidon suunnitteluun ja toteutukseen. Esimerkiksi PCOS mielletään usein ainoastaan lapsettomuusongelmaksi, mutta sen kanssa elävät voivat hyötyä tilanteesta riippuen myös tuesta painonpudotukseen tai mielen hyvinvointiin. Vulvodyniaan liittyy usein yhdyntäkipuja, mutta sen kanssa elävä ei välttämättä koe oireidensa helpottaneen, vaikka yhdynnät pääasiassa onnistuisivatkin. Myös endometrioosia sairastavalla saattaa olla oireita ja tarvetta hoidolle, vaikka hänelle olisi tehty kattava radikaalileikkaus.
Gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien kanssa eläviä hoitavat moniammatilliset hoitotiimit. Endometrioosin, adenomyoosin, PCOS:n ja vulvodynian hoitoon on tarpeen mukaan käytettävissä moniammatillisen hoitotiimin tuki. Näiden sairauksien ja oireyhtymien hoito poikkeaa muusta gynekologisesta hoidosta ja vaatii erityistä ammattiosaamista. Moniammatillisella tiimillä on parhaat valmiudet huomioida potilaiden kokonaisvaltainen hyvinvointi elämänkaaren eri vaiheissa. Erityisesti sairauksien ja oireyhtymien vaikean muodon hoito on haaste sekä potilaalle että hoitotaholle, jolloin on erityisen tärkeää, että hoidossa kyetään huomioimaan moniammatillisesti kaikki haasteet ja oireet.
Gynekologisen sairauden tai oireyhtymän kanssa eläminen vaikuttaa laajasti eri elämänalueisiin, kuten työkykyyn, mielenterveyteen, mahdolliseen lapsitoiveeseen sekä parisuhteisiin ja seksuaalisuuteen. Moniammattillisella hoitotiimillä on parhaat valmiudet huomoida eri osa-alueet sekä tarjota paras hoito ja tuki sekä laadukkaasti että kustannustehokkaasti.
TAVOITE 2: Gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien hoito on saavutettavaa jokaiselle asuinpaikasta, iästä ja sosioekonomisesta asemasta riippumatta.
Selkeät ja saavutettavat hoitopolut takaavat, että hoitoa tarvitsevat eivät putoa hoidon piiristä. Terveydenhuollon palvelujen on oltava jokaisen yhdenvertaisesti saavutettavissa riippumatta asuinpaikasta, iästä, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, sosioekonomisesta asemasta tai sukupuolesta. Gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien hoidossa on myös vältettävä tarpeetonta sukupuolitettua kielenkäyttöä.
Tällä hetkellä gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien hoito on alueellisesti vaihtelevaa. Suomeen on perustettu erikoissairaanhoitoon erillisiä endometrioosipoliklinikoita, joihin on keskitetty endometrioosin hoito, mutta tilanne ei ole alueellisesti yhteneväinen. Lisäksi PCOS:n ja vulvodynian osalta keskitettyä hoitoa ei ole tarjolla samassa mittakaavassa. Selkeät hoitopolut sisältävät toimivan ohjauksen, mikä poistaa epätasa-arvoa sekä varmistaa laadukkaan ja asianmukaisen hoidon saatavuuden jokaiselle.
Hoitokustannukset ovat kohtuullisia sekä alueellisesti yhteneväisiä. Hoitokustannusten tulee olla sellaiset, että asianmukainen hoito ei aiheuta kenellekään kohtuutonta taloudellista taakkaa. Lisäksi kustannusten tulee olla alueellisesti yhdenmukaiset. Erityisen haavoittuvat ryhmät kuten nuoret, pitkäaikaistyöttömät tai muut vähävaraiset, joilla ei ole välttämättä mahdollisuuksia kustantaa tarvittavaa gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien hoitoa, tulee tunnistaa. Esimerkiksi nuorille tulee tarjota maksutonta ehkäisyä ja muille ryhmille tukea maksujärjestelyihin.
TAVOITE 3: Järjestöt ovat mukana hyvinvointialuiden kehittämisessä ja toiminnassa.
Järjestöjen tarjoamat palvelut ja asiantuntemus tunnistetaan ja toiminnan piiriin ohjataan. Järjestöissä on runsaasti kokemustietoa ja muuta hyvinvointialueiden toiminnan kannalta tärkeää asiantuntemusta, jota ei tule jättää huomiotta. Järjestöt täydentävät hyvinvointialueiden tekemää työtä ja sen tarjoamia palveluja esimerkiksi tarjoamalla puitteet vertaistuen toteutumiseen. Uusien hyvinvointialueiden palvelujen toimivuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää huomioida myös järjestöt osana strategista sekä päivittäistä työtä.
