Yhteenveto muutoksista hallituksen kokoonpanossa 2020

Puheenjohtaja Heidi Karppinen sekä uusi hallitus valittiin syyskokouksessa 2019. Hallitukseen valittiin tuolloin Aino Mäkelä, Charlotta Piri, Ditte Sandholm, Pia Riekkinen, Riikka Koskela, Sointu Metso ja Sonja Karppanen. Charlotta Piri ei koskaan ottanut vastaan hallitusnimitystä ja järjestäytyminen tapahtui muiden valittujen kesken. Jäsentiedotteessa maaliskuussa kerrottiin viestintä- ja somevastaavan Riikka Koskelan tehtävästään luopumisesta päivätyöhönsä liittyvien muutosten vuoksi.

Hallituksen kokouksessa 27.5. vahvistettiin sihteerin Sointu Metson pyyntö luopua hallitustehtävistä terveydellisistä syistä. Hallitus valitsi uudeksi sihteeriksi Ditte Sandholmin, joka ottaa sihteerin tehtävät hoitaakseen nykyisten kouluyhteistyövastaavan ja kansainvälisistä asioista vastaavan tehtävien lisäksi. Samassa kokouksessa päätettiin nimittää varapuheenjohtaja Sonja Karppanen viestintävastaavaksi nykyisten talousvastaavan tehtävien lisäksi.

Alle on koottu hallituksen nykyinen kokoonpano, vastuutehtävät sekä muut aiheet, joissa hallituksen jäseniin voi olla yhteydessä.

 

Heidi Karppinen, puheenjohtaja

Heidiin voi olla yhteydessä kaikissa järjestöön liittyvissä asioissa, erityisesti niissä, jotka eivät suoraan kuulu kenenkään muun vastuualueelle. Heidiin voi myös olla yhteydessä hallituspäivystyskokeiluun liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi median edustajat voivat olla yhteydessä joko puheenjohtajaan tai toiminnanjohtajaan.

 

Sonja Karppanen, varapuheenjohtaja, viestintä- ja talousvastaava

Sonja vastaa viestintävastaavana järjestön yleisestä viestinnästä ja sen linjauksista sekä työryhmätyöskentelystä. Sonjaan voi olla yhteydessä niin talouteen kuin viestintään liittyvissä asioissa. Lisäksi Sonja toimii epäasiallisen kohtelun kokemusten sekä viestintätyöryhmien vastuuhenkilönä.

 

Ditte Sandholm, sihteeri, kv- ja kouluyhteistyövastaava

Ditteen voi olla yhteydessä kouluyhteistyöasioissa mukaan lukien opinnäyteasioissa sekä kansainvälistä yhteistyötä koskevissa asioissa.

 

Aino Mäkelä, markkinointi- ja tapahtumavastaava

Markkinointiin ja tapahtumiin liittyvien asioiden lisäksi Aino toimii hallinnollisen työryhmän vastuuhenkilönä ja häneen voi ottaa yhteyttä myös siihen liittyvissä asioissa.

 

Pia Riekkinen, edunvalvontavastaava

Piaan voi olla yhteydessä kaikessa, mikä liittyy järjestön edunvalvontaan ja vaikuttamistyöhön. Pia toimii sekä hallinnollisen työryhmän että edunvalvontatyöryhmän vastuuhenkilönä.

 

Kaikkiin hallituksen jäseniin saa yhteyden sähköpostitse ja puheenjohtajaan myös puhelimitse. Lisäksi lähipäivinä tulee käyttöön yhteydenottolomake, jonka kautta voi myös halutessaan anonyymisti lähettää palautetta hallitukselle. Hallituksen jäsenten yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta yhteydenotto-otsakkeen alta

Koko hallitus toivottaa oireetonta kesää!

hallituskokoonpanossa_muutoksia
Kategoriat:
Scroll to Top