Sairaan hyvä työelämä -hanke

Korento ry:n Sairaan hyvä työelämä -hanke pyrkii edistämään endometrioosin, adenomyoosin, vulvodynian ja PCOS:n kanssa elävien työkykyä lisäämällä ja tuottamalla tietoa, tarjoamalla vertaistukea sekä kurssitoimintaa, vaikuttamalla työnantajiin ja kouluttamalla työterveyspalveluiden tarjoajia. Korento ry:n edustamia suomalaisia on arviolta 600 000, joista merkittävä osa on työikäisiä.

Hankeaika 2023-2026.

Gynekologiset sairaudet ja oireyhtymät on otettava paremmin huomioon työkyvyn edistämisessä

Gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien työkykyvaikutukset voivat olla merkittäviä. Vaikka niiden ajatteleminen lähinnä yksityiselämää haastavina terveysongelmina on helppoa – on niillä myös merkittäviä työkykyvaikutuksia mm. kivun, vuotojen, uupumusalttiuden, virtsa- ja suolistovaivojen sekä tiedonkäsittelyn vaikeutumisen muodossa. Ja vaikka vaikutukset yksityiselämään eivät ole suoranaisesti työnantajan tai työmarkkinoiden ongelma, niin ei niitä suinkaan voi vähätellä, sillä kaikki hyvinvoinnin tasapainoa keikauttavat tekijät vaikuttavat lopulta myös työkykyyn.

Hyvä uutinen on, että työkykyä voidaan tukea ja sen heikentymistä ennaltaehkäistä. Sairauden tai oireyhtymän kanssa elävien työelämävalmiuksia on ensisijaisesti tuettava tietoa tuottamalla ja jakamalla. Tietoa työkykyvaikutuksista ja sairauden tai oireiden luonteesta tarvitaan työterveyspalveluiden ja työnantajien keskuudessa, jotta työkykyä tukevat keinot ja mukautukset ovat täsmällisiä ja tehokkaita. Esimerkiksi työn muokkauksen toimintamallia hyödyntämällä työkyvyn heikkenemistä voidaan ennaltaehkäistä ja samalla varautua yksilökohtaisiin riskeihin. Sen lisäksi, että tietoa on lisättävä työterveyteen ja työnantajille, sitä tarvitaan myös sairauden tai oireyhtymän kanssa elävien keskuudessa. Etenkin, jos sairaus tai oireyhtymä on kuormittanut mieltä ja kehoa jo pidemmän aikaa, tukikeinojen miettiminen voi tuntua hyödyttömälle ja hankalalle. Yksi tärkeimmistä tavoista säädellä työelämän, kuormituksen ja voimavarojen tasapainoa, on kuitenkin itsetuntemus ja reflektio, jonka takia niiden kehittäminen on keskeistä työkyvyn vahvistamisessa ja tukemisessa.

Gynekologiset sairaudet ja oireyhtymät kantavat myös stigmatisoitua ja väheksyttyä mainetta. Pelkästään niiden intiimin luonteen takia niistä voi olla vaikeaa puhua esihenkilölle, vaikka tuelle olisikin tarvetta. Toisinaan kuukautiskipujen takia poissaoleminen töistä voi aiheuttaa ylenkatsontaa myös työkavereiden osalta, sillä lähes kaikille on opetettu, että kuukautiset vaan täytyy mukisematta kestää. Monet gynekologisen kivun kanssa elävistä ovatkin tyytyneet kohtaloonsa ja sisäistäneet kivun osaksi normaalia elämää. Jos kipu kuitenkin jää hoitamatta tai siitä huolimatta sinnitellään töissä, niin terveydentila voi pahentua entisestään; etenkin, kun stressi ja kuormitus ovat merkittäviä riskitekijöitä oireiden vaikeutumisessa.

Mahdollisuus gynekologikäyntiin työterveyshuollossa on kannattava sijoitus

Gynekologin palvelut ovat usein suljettu työterveyssopimuksien ulkopuolelle, silloinkin kun työnantaja tarjoaa lisäetuja lakisääteisten käyntien päälle. Toisinaan työterveyspalveluissa jopa tulkitaan, että gynekologisen kivun takia tarvittavat sairauspoissaolotodistukset on haettava omaan laskuun, koska gynekologia ei kuulu sopimuksen puitteisiin.

Gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien diagnoosiviive on pitkä. Tietoa oireista ja niiden vaikutuksista ei ole riittävästi – eikä erikoislääkärin vastaanotolla käyminen ole kaikille taloudellisesti mahdollista. Työterveyshuolto voi olla ensimmäinen hoitotaho, jossa oireet tulevat ilmi, on siis tärkeää, että työterveyshuollossa ymmärretään gynekologisten sairauksien ja oireyhtymien sairaudenkuva ja oireet, sillä työkykyvaikutuksiin sekä terveydentilan pahenemiseen voi vaikuttaa aikaisella tuella ja hoidolla.

Korento ry:n kolmivuotinen STEA-rahoitteinen Sairaan hyvä työelämä -hanke pyrkii vaikuttamaan havaittuihin haasteisiin. Työskentelemme sairauden tai oireyhtymän kanssa elävien kanssa lisäten itsetuntemusta ja vahvistaen toimijuutta, mahdollistamalla vertaistuen antamisen ja saamisen, sekä tarjoamalla tietoa webinaarien, oppaiden ja muiden materiaalien avulla. Kohderyhmäämme on myös työnantajat ja henkilöstöhallinnon edustajat, joilta toivomme mielenkiintoa ja osallisuutta työelämän tasa-arvon vahvistamiseksi yhteistyön ja oppimisen kautta. Työterveyspalveluidentarjoajille tarjoamme koulutusta havaittuihin puutteisiin, joita kartoitetaan työpajatyöskentelyn ja kyselyiden avulla.

Jos haluat olla mukana rakentamassa Sairaan hyvää työelämää, niin ota rohkeasti yhteyttä.

Tiia Tuovinen
Projektikoordinaattori, Sairaan hyvä työelämä
tiia.tuovinen(a)korento.fi
0503627952

sairaan-hyva-tyoelama-kuva
Scroll to Top