Yhdyntäkipu: kun keho ei suostu siihen, mitä itse haluaa

Vinosti kahtia jakautuva väritausta, jonka toinen puoli turkoosi ja toinen vaaleanpunainen. Teksti: "Nuorisotiimin blogisarja. Mia. Yhdyntäkipu: kun keho ei suostu siihen, mitä itse haluaa".

Oon kokenut, että tästä aiheesta on hankala puhua, tai oikeestaan koko asian ajatteleminen on hankalaa. Sitä on tässä työntäny mielestä pois jo useemman vuoden ja sitä kautta myös välttelee aihetta ja siitä puhumista ehkä vähän tietoisestikin. Nimittäin yhdyntä on ennemmin sattunut mua kuin tuonut mitään mielihyvää. Onnekseni ehdin nauttia ns. ”normaalista” elämästä yhdyntöjen suhteen parikin vuotta. Kaikilla ei varmasti ole ollenkaan kokemusta kivuttomista yhdynnöistä.

Oikeastaan ensimmäiset endometrioosini oireet (runsaita kuukautisia ja menkka-aikaisia kipuja lukuun ottamatta, sillä uskoin niiden olevan normaaleja naisen elämään liittyviä oireita) liittyivät yhdyntäkipuun. Se alkoi ehkä silloin, kun olin noin 21-vuotias. Yhtenä kertana tuntui kuin sisälläni olisi ollut terävä veitsi. Silloin säikähdin ja pyysin hidastamaan tahtia. Sama toistui pitkään aina välillä ja kipu sai uusia muotoja. Se sattui myös yhdynnän jälkeen, polttavana jatkuvana kipuna. Kunnes vuoden 2022 huhtikuussa kivut tulivat päivittäin jäädäkseen. Aluksi ajattelin sen johtuvan virtsatientulehduksesta, mutta kun antibiootit eivät tehonneet, hakeuduin gynekologille. Siellä selvisi, että kierukkani oli muurautunut sisälle kohdunkaulan kudokseen ja se revittiin irti samalla käynnillä ilman puudutusta. Ajattelin että nyt tämä helpottaa ja saan yhdynnöistäkin tauon, kun lääkäri oli niin määrännyt. Olin helpottunut ja jäin odottelemaan oireitteni parantumista.

Sitä parantumista ei koskaan tullut. Kivut vain jatkuivat joka päivä ja yhä kovempina. Ne olivat invalidisoivia, töissäkäynti ei onnistunut ja kaikki vapaa-ajan tapahtumat piti perua. Yhdynnöistä puhumattakaan. Kun vihdoin sain puolen vuoden kärvistelyn jälkeen jonkinlaista apua, kysyin että mitä yhdyntäkivuilleni voisi tehdä. Lääkärin vastaus oli ettei mitään. Olin järkyttynyt, mutta toisaalta se tuntui silloin pienimmältä vaivalta kaikkiin muihin oireisiin nähden.

Onneksi yhdyntäkivut lähtivät helpottamaan oikean lääkityksen myötä. Mutta edelleen yhdyntä sattui ennemmin kuin tuotti mielihyvää. Yhdynnän jälkeen vuosin välillä kirkasta verta ja alavatsa- ja -selkäkivut yltyivät aina yhdynnän jälkeen. Tämän lisäksi haluni alkoivat hiipua, varmaan kivun pelon ja lääkityksen sivuvaikutuksien takia.

Nykyään haluni ovat oikeastaan täysin olemattomat. Kaiken lisäksi en ole ikinä saanut orgasmia yhdynnän seurauksena. Ajattelin pitkään, että mussa on jotain vikana sen takia. Mutta nykyään olen saanut sen kuvan, että se onkin yllättävän yleistä. Eli toisin sanoen voisi ajatella että en saa yhdynnästä itselleni mitään, vain kipua. Mutta niin ei ole. Se on edelleen minulle erittäin tärkeää ja iso osa seksuaalisuuttani sekä sen ilmaisua. Olen äärimmäisen surullinen tilanteestani. Tätä kirjoittaessanikin alkaa itkettää, koska asiaa joutuu enemmän ajattelemaan ja sen joutuu kohtaamaan. Vaikka mulla onkin paljon isompia huolenaiheita ja oireita, yhdyntäkipu vaikuttaa yllättävän isossa mittakaavassa elämään.

Ensinnäkin tunnen itseni jotenkin vajaaksi, kun en pysty täysin normaalisti yhteen maailman luonnollisimmista asioista. Se kasvattaa tunnetta siitä, että olen naisena jotenkin rikki. Irtonainen omasta kehosta. En pysty enää hallitsemaan tai ymmärtämään omia tuntemuksia niin kuin ennen. Oma kroppa ei vaan tunnu enää omalta.

Ja sitten on vielä tämä lapsiasia, joka on vieläkin monimutkaisempi omassa päässä. En voisi kuvitella ikinä lopettavani lääkitystä, harrastaa yhdyntää ja hankkia lasta. Jos se sattuisi sen kaiken yrittämisen keskellä edes hyvällä tuurilla onnistumaan. Se kuulostaa niin kivuliaalta, vaikealta ja riskialttiilta. Se tietysti harmittaa omalta osaltaan että se mahdollisuus on viety minulta pois. Mutta toisaalta on paljon muitakin syitä miksi en halua ainakaan biologisia lapsia. Mutta ajatus siitä, että kroppani ei pysty siihen, jos vaikka joku päivä mieleni muuttuisikin, surettaa yllättävän paljon. Vaikka biologisesti se olisikin mahdollista, en fyysisesti kykene siihen yhdyntäkipujen takia.

Tällä hetkellä yhdynnät sattuvat vähän ja välillä vähän vähemmän. Pystyn nauttimaan yhdynnästä paljon enemmän kuin esim. vuosi sitten. Se on vaatinut oikeat lääkkeet, oikeiden asentojen löytymisen ja paljon rentoutusharjoittelua. Olen tavallaan tottunut siihen että tälläistä tämä nyt on, enkä enää ikinä saa tuntea asioita täysin samalla tavalla kuin ennen. Asia mitä pelkään on että kivut joskus taas pahenevat.

Neuvoja, mitä haluaisin muille samasta ongelmasta kärsiville ja ehkä itsellenikin antaa on ainakin se, että kaikki ei ole ikuista. Joistain asioista on vain pakko opetella luopumaan, ja toisaalta ei voi koskaan tietää, jos jotain parempaa ja erilaista on tulossa tulevaisuudessa. Sain hyviä näkökulmia vertaisiltani yhdyntäkipuihin liittyen. He painottivat kommunikaation, itsensä kuuntelemisen, suostumuksen ja muiden rakkautta ja hellyyttä osoittavien tekojen tärkeyttä. Itseni kohdalla ongelma ei suinkaan ole suostumuksessa. Tai ainakin niin olen ajatellut. Ongelma on siinä, että kroppani ei suostu siihen mitä itse haluaisin. Mutta kaikkea ei voi saada. Silti: muistakaa että yhdyntään ei koskaan pidä suostua miellyttämishalun johdosta.

Nuorisotiimin Mia

 

Lue myös blogisarjan edellinen osa: Endometrioosini tuoma hoitoväsymys (Annika)

Kategoriat: